Copa Américan alkulohkot selvillä – Australia ottaa mittaa Argentiinasta
Kuva: Getty Images
Ensi vuonna on edessä todellinen jalkapallon superkesä. Suomi pelaa yhtenä 24 maasta jalkapallon EM-kisoissa ja samaan aikaan Amerikan mantereella pelataan Copa Américaa. Molemmat turnaukset alkavat 12. kesäkuuta ja päättyvät 12. heinäkuuta. Huippufutista voi siis seurata iltapäivästä aina aamun pikkutunneille asti.
Copa América pelataan ensi vuonna kahden maan yhteisenä turnauksena. Kisoja isännöivät yhdessä Kolumbia ja Argentiina. Lohkot jaettiin maantieteellisin perustein. Argentiinan ryhmä on ”eteläisen alueen” lohko, ja siihen sijoitettiin isäntämaan lisäksi Bolivia, Uruguay, Chile ja Paraguay. Kolumbian isännöimään ”pohjoisen lohkoon” päätyivät Brasilia, Venezuela, Ecuador ja Peru.
Copa Américaa on perinteisesti täydennetty kahdella kutsuvierasmaalla, jotta kasaan saadaan 12 joukkuetta. Tämänkertaiset kutsuvieraat ovat Qatar ja Australia. Vuoden 2022 MM-isäntä Qatar pelasi Copa Américassa myös tänä vuonna, mutta Australialle kyseessä on Copa Américan ensiesiintyminen. Australia arvottiin keskiviikon vastaisena yönä Argentiinan alkulohkoon, kun Qatar pelaa ottelunsa Kolumbiassa.
Estos son los grupos de la CONMEBOL Copa América Argentina-Colombia 2020. 

#VamosColombia #CopaAmérica2020
#VamosColombia #CopaAmérica2020
LUE MYÖS:
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan

- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”