HJK:n kapteeni siirtyy eksoottiseen futismaahan – joukkue hyvin tuttu eurokentiltä
Kuva: Juha Tamminen
HJK:ta kaudella 2019 kipparoinut Sebastian Dahlström siirtyy Moldovan pääsarjaan. Dahlströmin uusi seura on Sheriff Tiraspol, jonka vahvuuteen hän liittyy 20. tammikuuta. Sheriff vahvisti sopimuksen kotisivuillaan.
Sheriff Tiraspol perustettiin 22 vuotta sitten, ja se on dominoinut Moldovan pääsarjaa mielin määrin. Kansallisia mestaruuksia se on voittanut 17, ja Eurooppa-liigan lohkovaiheessa Sheriff on nähty viimeisten kymmenen vuoden aikana neljä kertaa. Meneillään oleva mestaruusputki Moldovan pääsarjassa on viiden kauden mittainen.
23-vuotias keskikenttäpelaaja pelasi viime kaudella HJK:ssa 21 veikkausliigaottelua, joissa hän teki kaksi maalia. Kaikkiaan Dahlströmillä on pelattuna tasan 100 veikkausliigapeliä – näistä jokainen kasvattajaseura HJK:n paidassa.
[readmore from=Dahlström-Sebastian]
Suomen A-maajoukkueessa Dahlström pelasi toistaiseksi ainoan ottelunsa viime tammikuussa. Hänen sopimuksensa HJK:n kanssa umpeutui kauden 2019 päättyessä, joten siirtokorvausta Sheriffin ei tarvitse maksaa.
Sheriff Tiraspol tavoitteli tiettävästi viime kesänä riveihinsä toista suomalaista Petteri Forsellia, mutta Forsell valitsi tuolloin kuitenkin HJK:n.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
