Kiinan Mesut Özil -boikotissa eriskummallisia piirteitä – selostajat vaikenivat miehen kuoliaaksi
Kun uusi valmentaja Mikel Arteta ohjasi Arsenalia tapaninpäivänä ensimmäisen kerran ottelussa Bournemouthia vastaan, sai myös Saksan entinen maajoukkuepelaaja Mesut Özil esimieheltään luottamuslauseen. Pelintekijä pelasi ottelussa alusta lähtien 75 minuuttia, suoriutui hyvin ja sai kiitoksia esiintymisestään.
Kaikkialla Öziliä ei kuitenkaan kehuttu – jos kohta ei moitittukaan. Arsenalin peli televisioitiin jalkapallon ystäville myös Kiinassa, mutta ottelun selostajat eivät maininneet Özilin nimeä kertaakaan koko lähetyksen aikana. Hänet suorastaan vaiettiin kuoliaaksi.
Kun Arsenalin avauskokoonpano lueteltiin, tyydyttiin 31-vuotiaan Özilin kohdalla vain nielaisemaan tyhjää. Kun Özil oli pallossa, pysyivät selostajat vaiti. Eikä miehen nimeä mainittu edes silloin, kun hänet otettiin pois kentältä. Kiinassa tehdään kaikki voitava, jotta Mesut Özil poistuisi kansalaisten muistista.
Syy Kiinan Özil-boikottiin on pelaajan äskettäisessä ulostulossa sosiaalisessa mediassa. Özil arvosteli pari viikkoa sitten ankarasti Kiinan hallintoa siitä, kuinka maan islaminuskoista uiguurivähemmistöä kohdellaan. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan uiguureja pidetään lukuisilla vankileireillä ja heidän ihmisoikeuksiaan poljetaan.
Kiina reagoi Özilin lausuntoihin nopeasti poistamalla Arsenalin ja Manchester Cityn välisen huippuottelun TV-ohjelmistosta. Nyt Arsenal on palannut kiinalaisiin TV-ruutuihin – mutta Özil nähtävästi, tai ainakaan kuuluvasti, ei.
[readmore from=Özil-Mesut]
Özil-boikotissa ei ole kuitenkaan kyse vain TV-kanavien ja -selostajien toiminnasta, vaan Özil on kiinalaisessa yhteiskunnassa muutenkin nyt ei-toivottu henkilö. Özilin fanikerho, jossa oli yli 30 000 jäsentä, suljettiin. Myös sosiaalisen median kanavista Weibosta ja Douyinista fanisivustot poistettiin. Syyksi ilmoitettin virallisesti ”kansallinen intressi”.
Videopeli Pro Evolution Soccerin (PES) kiinalaisesta versiosta ei Mesut Öziliä enää löydy. Myöskään Baidusta, yhdestä Kiinan johtavista nettihakukoneista, on turha enää hakuja Özilin nimellä tehdä, sillä tuloksia ei löydy lainkaan. Kiinalainen sanomalehti Global Times julisti Özilin sanoman yksiselitteiseksi ”vääräksi”.
Lähde: Sport1
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa