Lehti: Bayern Münchenin maailmanmestaritoppari syytteeseen entisen avovaimonsa pahoinpitelystä
Kuva: Getty Images
Saksalaisen mahtiseuran Bayern Münchenin pitkäaikainen pelaaja Jérôme Boateng on asetettu syytteeseen entisen avovaimonsa pahoinpitelystä. Asiasta kertoo saksalaislehti Süddeutsche Zeitung, jonka mukaan Münchenin käräjoikeus hyväksyi syytteet.
Yleinen syyttäjä oli nostanut syytökset Boatengia vastaan jo helmikuun 11. päivä. Topparin epäillään lyöneen entistä avovaimoaan ja heittäneen tätä sen lisäksi esineillä.
Boatengin epäiltiin aiheuttaneen entiselle puolisolleen harmillisia vartalovammoja. Tuomarin mukaan niistä ei kuitenkaan ole riittävästi todisteita, ja siksi Münchenin käräjoikeus antoi Boatengille nyt syytteen ”yksinkertaisesta, tahallisesti tuotetusta ruumiinvammasta”.
Münchenin yleisen syyttäjän kerrotaan valittaneen tuomioistuimen kyseisestä päätöksestä ja vedonneen todisteiden olevan riittäviä.
Saksan paidassa maailmanmestaruuden vuonna 2014 voittanut Boateng, 31, oli yhdessä puolisonsa kanssa kymmenen vuotta ja heillä on kaksi lasta.
Tällä kaudella Boateng on pelannut vajaat 600 minuuttia yhdeksässä Bundesliigan ottelussa. Hän siirtyi Bayernin kaudeksi vuonna 2011 pelattuaan sitä ennen saksalaisissa Hertha Berlinissä ja HSV:ssä sekä Englannissa Manchester Cityssä.
Boatengilla on saksalainen äiti ja ghanalainen isä. Hänen isoveljensä, nykyisin italialaisessa Fiorentinassa pelaava Kevin-Prince Boateng, 32, edusti maajoukkuetasolla Ghanaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne

- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn