Liverpool – Everton: Merseysiden 234. jäsentenvälinen

Valioliiga
Liverpool – Everton
Keskiviikko 04.12. klo 22:15
Merseysiden derby on yksi brittijalkapallon klassisimmista paikallispeleistä, joka pelataan Liverpoolin ja Evertonin välillä. Joukkueet ovat kohdanneet eri kilpailuissa yhteensä 233 kertaa ja Liverpool on historian valossa ollut vahvempi 93 voitolla Evertonin 66 voittoa vastaan. Englannin pääsarjassa derbyä on pelattu yhtäjaksoisesti kaudesta 1962-63 lähtien. Liverpool on ollut 2010-luvulla niskan päällä paikallispeleissä, sillä sen edellinen tappio Evertonille on peräti yhdeksän vuoden takaa.
Liverpool jatkoi pistetehtailuaan Brightonia vastaan viikonloppuna. Huomattavaa ottelussa oli maalivahti Alissonin punainen kortti, joka pitää hänet poissa tositoimista. Poolin johto sarjassa on niin vakuuttava, että pian se on itse itsensä pahin vihollinen. Valioliigassa ei kummoisiin suvantovaiheisiin ole tunnetusti varaa. Tähän asti voittoja on tullut, vaikka joka kerta esitys ei olisikaan aivan täysin vakuuttanut. Loukkaantumisen vuoksi Jürgen Kloppilta puuttuvat Joel Matip ja Fabinho.
Everton on tämän kauden pahimpia kriisijoukkueita ja Marco Silvan yllä leijuu jatkuva potkujen uhka. Tässä ottelussa olisi pakko saada jotain aikaan, sillä johtokunnan pinna on varmasti ollut jo tiukalla. Alla on nyt kotitappio Norwichille ja vierastappio Leicesterille, joka tuli todella dramaattiseen tapaan ottelun lopussa. Poissaoloja Silvalla on käsissään kourallinen, mutta se ei täysin selitä nähtyä taaperrusta.
Lyö vetoa ottelusta:
Vaikka Pool on tällä hetkellä joukkueista suoran mitan edellä, eivät nämä derbyt aivan yksiselitteisiä voi olla. Kertoimet on painettu Poolin suhteen liian alas, joten otan kevyen yrityksen Evertonin venymisestä korkeintaan maalin tappioon. Vetosuositus on Aasialainen tasoitusveto, Everton +1.5 kertoimella 1,80.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Adam Ståhl kummasteli Djurgården-kannattajien toivetta: ”Siinä vaiheessa olet väärässä ammatissa…”
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- AJ Marcucci sai vakavan polvivamman – joutuu leikkaukseen
- Juho Talvitie iski voittomaalin Eredivisiessä
- KuPS käänsi kärkiottelun muutamassa minuutissa – FC Inter kärsi kauden avaustappionsa
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Bayern-tähti muisti menehtynyttä ex-joukkuekaveriaan Diogo Jotaa tuuletuksellaan

- Lehti: Jesse Joronen siirtymässä Palermoon
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa