Ulosajo, mokattu pilkku ja neljä maalia – Laziolle elintärkeä voitto Juventuksesta Italian kärkikamppailussa

Lazio otti ison voiton Juventuksesta Italian Serie A:n kärkikamppailussa.
Loppulukemat kirjattiin Lazion hyväksi lopulta 2-1. Tapahtumia pelissä riitti.
Juve siirtyi johtoon Cristiano Ronaldon osumalla 25. minuutilla. Hyvän matalan keskityksen maalin eteen tarjoili Rodrigo Bentancur. Se oli Ronaldolle kauden seitsemäs sarjaosuma.
Samainen Bentancur joutui jättämään pelin kesken 40. minuutilla eikä aikaakaan, kun Lazio tuli tasoihin. Juuri ennen taukoa Luis Alberto tarjoili keskityksen takatolpalle ja Luiz Felipe puski pallon voimalla verkkoon.
Lisää jobinpostia Juven postilaatikkoon kolahti 69. minuutilla. Juan Cuadrado yritti alimpana pelaajana katkaista Lazion nopean hyökkäyksen, mutta päätyi rikkomaan suoran punaisen arvoisesti.
Kotijoukkue ehti pelata vain viitisen minuuttia ylivoimalla, ennen kuin ryhmä ehti järjestellä voitto-osuman. Jälleen Alberto tarjoili ja tällä kertaa Sergej Milinkovic-Savic iski pallon verkkoon.
Laziolla oli hyvä sauma niitata lopullinen isku 79. minuutilla, mutta sarjan maalipörssin ylivoimainen kärkinimi Ciro Immobile epäonnistui rangaistuspotkussa. Lopulta lisäajan viidennellä minuutilla Felipe Caicedo kaunisteli lukemat 3-1:een.
Kolmen pisteen potti nostaa Lazion 33 pisteeseen. Sillä irtoaa Serie A:ssa kolmas sija. 15 kierroksen jälkeen Internazionale johtaa 38 pisteen potilla. 36 pistettä kerännyt Juve on toisena ja Lazio siis kolmantena.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan