AS Roma – Lazio: Tunteikas Rooman derby

Serie A
AS Roma – Lazio
Sunnuntai 26.01. klo 19:00
Rooman paikallistaisto AS Roma – Lazio on italialaisen jalkapallon ehdottomia klassikoita. Stadio Olimpicolla pelattavassa derbyssä ei ole minkäänlaista kotietua, sillä stadion toimii molempien joukkueiden kotiareenana. Ottelusta on odotettavissa jalkapallon ja suurten tunteiden juhlaa.
Roma on paikalliskilpailijaansa seitsemän pistettä perässä ja paineet ottelun voittoon ovat suuret. Roma pelasi viikolla cuppia ja putosi Juventukselle 3-1 tappion jälkeen. Roma on kärsinyt pitkin kautta kokoonpanomurheista ja myös sunnuntaina Paulo Fonsecan muonavahvuudesta puuttuu useampikin avauksen pelaaja. Roma on ollut kotistadionillaan tällä kaudella yllättävän suurissa vaikeuksissa – kotivoittoon on päättynyt vain puolet peleistä.
Lazio on sen sijaan Stadio Olimpicolla toistaiseksi lyömätön. Simone Inzaghi on saanut joukkueen huikeaan lentoon ja varsinkin hyökkääjä Ciro Immobile on ollut liekeissä – mies on paukuttanut maaleja liukuhihnalta. Myös Laziolle tuli viikolla lähtö Cupista Napoli-tappion myötä – huomattavaa on, että joukkueella on päivän lepoetu paikallisvastukseen nähden. Niinpä joukkue pystyy keskittymään Serie A:han ja tähtäin on varmasti mestaruudessa asti.
Lyö vetoa ottelusta:
Lazio on omissa pahveissani parempi joukkue ja saa tässä vihjeen. Ottelussa saatetaan nähdä maaleja runsaastikin, joten otan vetosuosituksena suoraa voittoa ja jätän tasapelivarmistukset varovaisemmille petsareille. Vetona siis Lazio voittaa ottelun kertoimella 2,40.
tarjoaa 100% talletusbonusta. Saat 20-25 euron talletuksen heti tuplana tilille. Kierrätysvaatimus on niin helppo, ettei mitään järkeä. Vain 1x kierrätys!
Lunasta in 100% talletusbonus näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat 25 euron talletuksella 50€ pelirahaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot