Futistähti Megan Rapinoe asettui taas Trumpia vastaan: ”Älä ikinä kerskaile sodalla”
Kuva: Getty Images
Ballon d’Orin vuoden 2019 parhaana naisjalkapalloilijana voittanut Megan Rapinoe on totuttu tuntemaan pelaajana, joka ei ujostele ottaa kantaa eikä kaihda poliittisiakaan mielenilmauksia. Erityisesti Rapinoe on arvostellut useaan otteeseen Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia.
Yhdysvaltojen armeija surmasi perjantaina iranilaisen kenraalin Qassem Suleimanin. Teko aiheutti Iranissa suurta kuohuntaa ja on saanut osakseen laajaa arvostelua niin USA:ssa kuin maailmallakin.
Nyt niin USA:n kuin Iranin arvellaan valmistautuvan uusiin sotatoimiin, ja osin USA on ne jo aloittanutkin. Trump puolestaan kehuskeli USA:n asearsenaalilla Twitterissä.
– USA on juuri sijoittanut kaksi triljoonaa dollaria armeijan kalustoon. Me olemme maailman suurin ja helposti PARAS! Jos Iran hyökkää amerikkalaista sotilastukikohtaa, tai ketä tahansa amerikkalaista vastaan, lähetämme heidän suuntaansa sitä uutta ja upeaa kalustoa… ilman pienintäkään epäilystä, Trump twiittasi.
[readmore from=Rapinoe-Megan]
34-vuotias Rapinoe ei jäänyt Trumpin uhkailujen edessä sanattomaksi, vaan otti kantaa sotavalmisteluihin Instagram-tilinsä stooreissa.
– Sen kaluston lisäksi lähetämme myös ihmisiämme. Suurin osa heistä olisi nuoria (mutta ei varmastikaan sinun lapsiasi). Ymmärrätkö varmasti, mitä sanot? Älä ikinä kerskaile sodalla, koska se tarkoittaa, että amerikkalaiset kuolevat, Rapinoe vastasi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
