Joel Pohjanpalon autolla ajettiin roimaa ylinopeutta

Saksalainen Express-lehti kertoo, että Huuhkajien ja Bayer Leverkusenin Joel Pohjanpalo jäi viime vuonna Düsseldorfissa ylinopeudesta kiinni ja joutuu luopumaan ajokortista kuukaudeksi, mutta Suomen maajoukkuehyökkääjä sanoo, ettei itse ajanut autoa tutkan räpsähtäessä.
Express kertoi tiistaina, että Pohjanpalo, 25, ajoi 116 kilometrin tuntivauhtia alueella, jossa nopeusrajoitus oli 70 kilometriä tunnissa, ja sai ajokiellon lisäksi 160 euron sakon.
Pohjanpalo kommentoi kuitenkin omassa tiedotteessaan, että hän oli itse tapahtumahetkellä kuntoutuksessa stadionilla, minkä pystyy todistamaan ”yli kymmenen henkilöä”. Hänen mukaansa autoa ajoi hänen kaverinsa. (LUE LISÄÄ TÄÄLTÄ)
Loukkaantumisista kärsinyt Pohjanpalo on tällä kaudella pelannut Leverkusenin kanssa vain yhdessä virallisessa ottelussa, kun hän tuli lokakuun lopussa vaihdosta lyhyesti kentälle Bundesliigassa Werder Bremeniä vastaan.
Pohjanpalo pelasi maajoukkueen kanssa lokakuun EM-karsintapeleissä, ja hänet kutsuttiin mukaan myös marraskuussa, mutta karsintojen viimeiset ottelut, Liechtensteinia ja Kreikkaa vastaan, jäivät häneltä väliin harjoituksissa sattuneen nilkkavamman takia.
express.de/duesseldorf/da…
Artikkelia ja otsikkoa muokattu 14.1.2020 klo 20.18: Lisätty tiedot Pohjanpalon tiedotteesta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan