Valioliiga
Liverpool – Manchester United
Sunnuntai 19.01. klo 18:30

Sunnuntain pääottelu Valioliigassa on Liverpoolin ja Manchester Unitedin välinen klassikko-ottelu. Kaikki tietävät olennaisen Poolin kaudesta, joka on ollut joka suhteessa täydellinen. Manchester United on sen sijaan vetänyt puolivillaisen kauden loukkaantumisineen – tällä hetkellä joukkue löytyy sarjataulukon viidenneltä tilalta.

Poolin johto tällä hetkellä sarjassa on 13 pistettä Manchester Cityyn, joka on lisäksi pelannut kaksi ottelua enemmän. Jürgen Kloppin miehistö ei ole suostunut häviämään niitäkään otteluita, joissa se ei ole ollut vastustajaansa parempi. Viime viikonloppuna Tottenhamin nouseminen tasoihin ei olisi ollut mikään vääryys. On jännittävää nähdä, kuinka pitkään Pool pystyy taistelemaan todennäköisyyksiä vastaan ja jatkamaan uskomatonta voittoputkeaan. Tällä hetkellä joukkuetta ei tunnu pysäyttävän mikään.

Manchester United on parantanut menoaan ja viime viikonloppuna Norwich oli Ole Gunnar Solskjaerin miehistölle vain suupala. Loukkaantumiset kiusaavat joukkuetta ja rasitustakin on aivan tarpeeksi, kun viikolla piti vielä pelata FA Cupin uusintaottelu Wolvesia vastaan. Tässä ottelussa nousi huoli tärkeän Marcus Rashfordin pelikunnosta: vaihdosta kentälle tullut maalitykki oli kentällä vain vartin ennen selkäkipujen pakotettua miehen takaisin sivuun. Poolia vastaan United lähtee todennäköisesti kyttäämään vastaiskuja.

Lyö vetoa ottelusta:

Pool on tiukentanut puolustustaan, eikä sille ole helppo tehdä maaleja tällä hetkellä. Lisäksi lepoetu puhuu isäntien puolesta. Olen tässä ottelussa Poolin kyydissä: vetosuositus on Aasialainen tasoitusveto, Liverpool -1.5 kertoimella 2,33.

tarjoaa 100% talletusbonusta. Saat 20-25 euron talletuksen heti tuplana tilille. Kierrätysvaatimus on niin helppo, ettei mitään järkeä. Vain 1x kierrätys!

LYÖ VETO

Lunasta in 100% talletusbonus näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat 25 euron talletuksella 50€ pelirahaa.

LYÖ VETO