Maailmanmestari Daniele De Rossi lopetti pelaajauransa – taustalla huoli tyttärestä?

36-vuotias keskikenttäpelaaja Daniele De Rossi lopettaa ammattilaisuransa. Italialaislegenda ilmoitti päätöksestään maanantaina.
Viimeksi argentiinalaisessa Boca Juniorsissa pelannut De Rossi voitti Italian A-maajoukkueen kanssa maailmanmestaruuden vuonna 2006. Hän vahvisti palaavansa nyt Italiaan. De Rossin mukaan lopettamispäätös ei johtunut loukkaantumisista.
– Lähden, koska perheeni kaipaa minua, ja minä myös heitä. Heitän hyvästit Bocalle ja jalkapallolle, De Rossi sanoi lehdistötilaisuudessaan hetki sitten.
– Katsotaan, mihin suuntaan elämäni kehittyy. Haluaisin olla valmentaja, joten minun täytyy opiskella. En aio etääntyä tästä maailmasta kauas, sillä jalkapallo on elämäni. Voisin olla vaikka huoltaja.
Clarínille, ESPN:lle ja TNT Sportsille kirjoittava argentiinalaistoimittaja Matías Bustos Milla kertoi jo ennen virallista lopettamisilmoitusta De Rossin nykyisen seuran Boca Juniorsin antaneen tälle vapaat kädet lähteä. De Rossin päätöksen taustat ovat Bustos Millan mukaan nimenomaan perhesyissä.
– De Rossi puhui (seuran puheenjohtaja Juan Román) Riquelmen kanssa ja kertoi tälle vanhimman tyttärensä Gaian erittäin monimutkaisesta tilanteesta. Boca antoi hänelle (De Rossille) vapauden päättää tulevaisuudestaan, vaikka kertoikin tälle myös, että he laskivat hänen varaansa tulevina kuukausina, Bustos Milla kirjoitti.
De Rossin Gaia-tyttären tilannetta ei mediassa ole nyt tarkemmin avattu, mutta viime heinäkuussa argentiinalainen La Nacion selvitti De Rossin ensimmäisen vaimon Tamara Pisnolin ajautuneen rikoksen polulle. Gaia on tytär juuri tästä ensimmäisestä avioliitosta.
Gaia syntyi kesäkuussa 2005, eli on nyt 14-vuotias. Kesällä 2006 hänen vanhempansa menivät naimisiin. Suhde päättyi vuoden 2009 alussa. Tamara Pisnoli nousi otsikoihin jälleen vuonna 2014, kun hänet pidätettiin osallisuudesta liikemies Antonello Ieffin kidnappaukseen.
La Nacionin mukaan Pisnolin sekaantuminen alamaailmaan saattoi liittyä kesän 2008 traagisiin tapahtumiin. Tuolloin hänen isänsä Massimo, Daniele De Rossin appi, murhattiin brutaalilla tavalla.
Massimo Pisnolin ruumis löydettiin vasta paljon myöhemmin, Rooman eteläpuolella sijaitsevan pienen Campoleonen kylän juna-aseman lähettyviltä. Vaikka ruumis oli jo alkanut hajota, olivat suussa ja selässä olevat luodinjäljet yhä näkyvillä. Hänet oli ilmeisesti teloitettu niin sanotusti ”mafiatyyliin”.
Tutkijat epäilivät murhan liittyneen kahteen aseelliseen postiryöstöön saman vuoden heinä-elokuussa. Kuva-aineisto paljasti ryöstäjien taittaneen pakomatkaa Massimo Pisnolin nimissä olleella Lancialla. Olettamus olikin tuolloin, että Pisnolin murhasi mafiajaosto Camorra, koska se epäili postiryöstäjien aloittaneen oman itsenäisen toimintansa ilman sen suostumusta.
– Hän ei ikinä ollut mikään pyhimys, mutta väitteet, joiden mukaan hän oli sekaantunut kiristyksiin ja huumeisiin, ovat täysin perättömiä, Tamara Pisnoli totesi tuolloin medialle.
Tamara Pisnoli, entinen malli, sekaantui sittemmin itsekin rikolliseen toimintaan. Hänen epäiltiin syyllistyneen yhtenä monista liikemies Ieffin sieppaukseen ja kidutukseen. Ieffi siepattiin baarista ja vietiin autolla oletettavasti juuri Pisnolin kotiin. Häntä viilleltiin teräaseella ja häneltä varastettiin Rolex-rannekello sekä käteistä. Ieffiltä kiristettiin yhteensä 200 000 euron summaa, mutta tuloksetta.
– Tiedätkö kuinka kauan minulta kestää tappaa joku? Riittää, että lyön jonkun albanialaisen kouraan 10 000 euroa, tapauksen tutkijat väittivät Tamara Pisnolin sanoneen.
Pisnoli kielsi osallistuneensa mihinkään rikolliseen itse ja vakuutti oikeuden edessä syyttömyyttään. Tapahtumien seurauksena Pisnolin pidätyksestä vastanneet viranomaiset erosivat tehtävistään, ja Pisnolille langetettiin puolen vuoden kotiaresti. Myöhemmin siitäkin luovuttiin sillä ehdolla, että Pisnoli ilmoittautuisi kerran päivässä poliisiasemalla.
Vain Tottilla enemmän pelejä Roman paidassa
Daniele De Rossi, 36, edusti lähes koko uransa ajan AS Romaa, jonka riveissä hän pelasi 616 ottelua vuosina 2001-2019. Häntä useammin Giallorrossin paidassa on esiintynyt vain Francesco Totti (786 ottelua).
Vielä Romaa edustaessaan De Rossi kertoi, että hän on koko elämänsä ihaillut Argentiinan suurseuraa Boca Juniorsia ja sen kannattajia. Hän sai siirron toiseen elämänsä seuraan viime kesänä. Siirtoa oli avittamassa hänen entinen joukkuekaverinsa Nicolás Burdisso, Boca Juniorsin nykyinen urheilutoimenjohtaja.
De Rossi solmi Bocan kanssa vuoden sopimuksen ja pelasi seurassa kuusi ottelua. Italian A-maajoukkueessa De Rossi pelasi 117 ottelua ja teki 21 maalia.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- PSG Mestarien liigan finaaliin – espanjalaistähdeltä näyttävä suoritus
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Suomen Cupissa yllätystulos! Veikkausliigaseura laulukuoroon
- Katso: Toni Koskelan Kalmar pelaa vahvaa alkukautta – Anthony Olusanya iski maalin
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”