Arsenal – Newcastle: Isännät vievät peliä
Kuva: Getty Images
Valioliiga
Arsenal – Newcastle
Sunnuntai 16.02. klo 18:30
Valioliigassa pelataan sunnuntaina kaksi ottelua – noston otan Arsenalin ja Newcastlen välisestä ottelusta. Joukkueet ovat tällä hetkellä taulukon keskivaiheilla peräkkäin tasapisteissä. Arsenal ei voi missään nimessä olla tilanteeseen tyytyväinen, mutta Newcastlen kannattajille tämä on paljon enemmän, mitä odotettiin – odotukset kun olivat ennen kautta olemattomat.
Mikel Arteta ei ole saanut tuloksellista vallankumousta aikaan Emiratesilla, mutta joukkue kyllä näyttää tällä hetkellä hieman paremmalta. Nyt on mielenkiintoista nähdä, mitä pitempi treenikausi on saanut aikaan joukkueessa, sillä Artetan saavuttua pelitahti on ollut todella hektinen. Viisi viimeistä ottelua on ainakin sujunut tappioitta, jos jotain positiivista hakemalla haetaan. Poissaoloja isännillä on edelleen, sillä jotakuinkin kourallinen pelureita odottaa vielä pelikuntoon pääsyä.
Newcastle on hankkinut ehdottomasti liikaa pisteitä peliesityksiinsä nähden, mutta kaikki lasketaan. Steve Brucen passiivinen taktiikka on ollut tuloksekasta ja joukkue tuntuu pilkkaavan maaliodotusarvoja illasta toiseen. Bruce joutuu operoimaan todella ohuella pakalla, sillä Newcastlen sairastupa suorastaan kuhisee pelaajia. Newcastle lähtee tähänkin kamppailuun pallonhallinnan luovuttaen ja vastaiskupaikkoja kytäten.
Lyö vetoa ottelusta:
Odotan Arsenalin vievän peliä ja olevan aktiivinen osapuoli. Newcastle yrittää pitää bussitaktiikalla lukemat tasaisina ja voi onnistuakin. Todennäköisintä on kuitenkin, että näemme kotivoiton. Vetosuositukseen otamme vähintään kahden maalin kotivoiton: Aasialainen tasoitus, Arsenal -1.5 kertoimella 2,23. LYÖ VETO tarjoilee peräti 100% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 200 euroa pelirahaa. Lunasta in 100% talletusbonus 100 euroon asti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa