Borussia Dortmund kohtaa ex-luotsinsa valmentaman PSG:n – ”Emmeköhän me tervehdi”
Kuva: Getty Images
Mestarien liiga palaa talvitauolta tiistaina kahden ottelun voimin. Signal Iduna Parkilla Borussia Dortmund saa vastaansa Ligue 1:n sarjakärjen PSG:n. Ranskalaisseuraa valmentaa Thomas Tuchel, joka sai Dortmundista kenkää kauden 2016-2017 päätteeksi. Vuotta myöhemmin Tuchel teki sopimuksen PSG:n kanssa.
Vaikka Tuchel teki Dortmundissa hyvää työtä ja voitti viimeisellä kaudellaan Saksan Cupin, menivät sukset lopussa pahasti ristiin etenkin toimitusjohtaja Hans-Joachim Watzken kanssa. Watzke totesi DAZN:n haastattelussa kuivakasti, että ylimpiä ystävyksiä miehistä tuskin enää tulee, mutta kohtaaminen aiotaan hoitaa asiallisesti.
– Teimme kaksi vuotta hyvää yhteistyötä, mutta lopussa asioista tuli aika hankalia. Siitä on kuitenkin jo kolme vuotta aikaa, Watzke kommentoi.
– Tuchel on joka tapauksessa mahtava valmentaja. Kun näen hänet, tervehdin häntä varmasti, ja eiköhän hän tee samoin.
60-vuotiaan Watzken mielestä PSG on otteluparin suosikki, etenkin mahtavan hyökkäyskalustonsa ansiosta.
– Se, millaisia vaihtoehtoja Thomas Tuchelilla on hyökkäykseen, on ehkä ainutlaatuista eurooppalaisessa jalkapallossa. Se on aivan mieletöntä.
Kylian Mbappé, Mauro Icardi, Edinson Cavani ja Ángel Dí Maria saanevat seurakseen myös pikkuvammasta toipuneen Neymarin, joka nimettiin mukaan PSG:n tiistain kokoonpanoon.
[readmore from=Mestarien-liiga]
Watzke uskoo kuitenkin, että Dortmundillakin on mahdollisuutensa, jos sillä osuu kaksi hyvää päivää oikeaan paikkaan. Saksalaisillakin on riveissään kiinnostava hyökkääjä, tammikuussa seuraan siirtynyt norjalaissensaatio Erling Braut Håland.
– Kovin moni 194-senttinen ei ole niin nopea. Itse asiassa en keksi ketään samanlaista, Watzke kehui suojattiaan.
Ottelu Borussia Dortmund-PSG alkaa kello 22 ja sitä voi seurata C Moren kanavilta.
Lähde: Sport1
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan