Cristiano Ronaldo ei pelannut näytösottelussa – fanit saivat korvauksia henkisestä kärsimyksestä
Kuva: Getty Images
Eteläkorealainen tuomioistuin on määrännyt ottelujärjestäjän maksamaan korvauksen kahdelle fanille, koska Juventuksen hyökkääjä Cristiano Ronaldo ei pelannut viime heinäkuussa näytösottelussa Etelä-Korean liigan tähdistöjoukkuetta vastaan.
Soulissa pelattua ottelua mainostettiin kertomalla, että Ronaldo, 35, pelaisi ottelussa vähintään 45 minuuttia, mutta portugalilaistähti istui koko pelin vaihtopenkillä. Juventuksen lääkärit suosittelivat, että Ronaldo lepää ottelun, koska hänellä oli lihasväsymystä joukkueen edellisen harjoituspelin jäljiltä.
Näytösottelun järjestänyt The Fasta on määrätty maksamaan kahdelle fanille 283 euron edestä korvauksia, joista 228 euroa tuli henkisen kärsimyksen aiheuttamisesta.
– The Fasta johdatti harhaan ja hyväksikäytti Cristiano Ronaldon faneja, kommentoi asianajaja Kim Min-ki BBC:n mukaan.
– Ronaldon faneille tämä on sama asia kuin menettäisi pelaajan, jota he ovat ihailleet ja tukeneet koko elämänsä.
Kim kertoi uutistoimisto Reutersille, että hän edustaa myös 87 muuta asianomistajaa muissa otteluun liittyvissä oikeustapauksissa.
Kaikki 65 000 pääsylippua myytiin loppuun alle kolmessa minuutissa. Fanit ärsyyntyivät, kun Ronaldo ei tullutkaan vaihtopenkiltä kentälle ja rupesivat huutamaan hänen pitkäaikaisen kilpailijansa Lionel Messin nimeä.
Lähteet: BBC, The Guardian
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”