Häckenissä odotetaan Huuhkajien kaksikolta paljon – ”Tänä vuonna ostetaan suomalaisia”
Kuva: Juha Tamminen
Häckenissä on totuttu näkemään vuosien saatossa paljon suomalaispelaajia. Kaudella 2020 heitä on seuran riveissä kaksi: Huuhkajistakin tutut Joona Toivio ja Jasse Tuominen. Molemmilla on erittäin korkeat mahdollisuudet kuulua myös Suomen ensi kesän EM-joukkueeseen.
– Molemmat ovat euforisia EM-kisojen suhteen, Häckenin valmentaja Andreas Alm totesi Göteborgs-Postenille lauantaina.
– Sekä Joona, Jasse että kaikki muutkin maailman suomalaiset pelaajat ovat innoissaan. He ovat ensimmäiset, jotka pelaavat arvokisoissa Suomen paidassa.
– He todella haluavat kisoihin, ja heistä on tullut melkein legendoja. Seuraavaksi heille pystytetään patsaita!
Jasse Tuominen siirtyi Häckeniin joulukuussa ja teki lauantain harjoituspelissä Astanaa vastaan (2-1-voitto) jo kolmannen maalinsa uuden seuransa paidassa. Alm odottaakin sekä Toivion että Tuomisen pelaavan Häckenissä väkivahvan kevään.
– Sitä todellakin toivon. Tänä vuonna ostetaan selkeästi suomalaisia, Alm heittää hymyillen.
– Jasse Tuominen pelaa maajoukkueessa Teemu Pukin rinnalla. Hänellä on hyvin energiaa ja hän pyrkii eteenpäin. Hän ei ollut täydessä pelikunnossa tänne tullessaan. Nyt hän on 68 minuutin kunnossa, mutta ehkä saamme hänet ennen kauden alkua 80-85 minuutin kuntoon.
Myös Tuominen itse on uuteen alkuunsa tyytyväinen.
[readmore from=Tuominen-Jasse]
– On hyvä saada maaleja aikaisin, jottei sen ympärille synny jännitystä. Se antaa itseluottamusta tuleviin peleihin, Tuominen sanoi.
– Olen toiveikas EM-paikan suhteen, mutta totta kai minun pitää tehdä sen eteen töitä. Mitään ei saa helpolla. Minun pitää näyttää valmennusjohdolle, että kuulun joukkueeseen.
– Meillä on ensi kuussa kaksi harjoituspeliä. Toivon pääseväni mukaan, jotta saan näyttää, mitä osaan, Tuominen lisäsi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena