IL: HIFK:n urheilutoimenjohtaja peurakolarissa pelaajia kyydissään – ”Pojat säikähtivät”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström ajoi lauantaina peurakolarin. Lönnströmin auton kyydissä oli myös kaksi HIFK:n pelaajaa, Vitinho ja Toivo Xiong. Kolarista kertoo sivuillaan Iltalehti (IL:n juttu löytyy täältä).
Ensimmäisenä Suomessa Lönnströmin kolarista kertoi Ilta-Sanomat, jonka juttu aiheesta julkaistiin jo sunnuntaina.
Törmäyksen sattuessa Lönnström ajoi Tammisaaresta kohti Helsinkiä. Hän oli ollut Tammisaaressa katsomassa Suomen Cupin ottelua EIF-MyPa, jossa pelasivat myös Vitinho ja Xiong. HIFK ja MyPa tekevät farmiyhteistyötä.
Ei mennyt putkeen viikonloppu
Tappiot otteluista ja MYPA -ottelussa peura konepellille, onneksi pelaajat kunnossa 
LUE MYÖS:
- Jäikö Cristiano Ronaldo kiinni valheesta?
- Sergio Ramos jatkaa uraansa
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
