Manchester Cityn laitahyökkääjä Raheem Sterling on Transfermarktin mukaan maailman toiseksi arvokkain pelaaja Kylian Mbappén jälkeen. Vaikka Sterlingilla on ikää vasta 25 vuotta, on hän pelannut jo 249 valioliigaottelua (77 maalia ja 62 maalisyöttöä), ja 56 A-maaottelua.

Sterling on nyt todellinen jalkapallomaailman kirkas tähti, mutta tie tähän pisteeseen on ollut pitkä. Hän muutti äitinsä ja sisarustensa kanssa Englantiin 20 vuotta sitten ollessaan viisivuotias. Sterlingin isä ammuttiin kuoliaaksi perheen kotimaassa Jamaikalla, kun tuleva futistähti oli vain kaksivuotias.

– Sitä on aina vaikeaa muistella, mutta samalla se myös antaa minulle motivaatiota jatkaa antamaan kaikkeni ja pääsemään tavoitteisiini, Sterling kertoi isänsä kuolemasta AS:n haastattelussa.

– Viisivuotias ei vielä ymmärrä, mitä on tekeillä, mutta kun kasvoin, aloin esittää kysymyksiä, ja äitini selitti minulle kaiken. Silloin käsitin, miten kovaa sen on täytynyt olla hänelle ja sisaruksilleni.

– Äitini on henkilö, josta saan suurimman motivaationi. Hän on minulle kovan työn symboli. Hän opetti minua taistelemaan saadakseni mitä haluan ja tarvitsen.

Sterling kiittää jalkapalloa siitä, että hän selviytyi haastavasta lapsuudestaan.

– Jalkapallon parissa olen saanut ajatukset muualle, pitänyt hauskaa, nauranut ja hikoillut. Säästä riippumatta se oli jotain, mitä saatoin aina tehdä, rakastaa ja arvostaa.

Lapsuudessaan Sterling ja hänen siskonsa auttoi perheen äitiä siivoamaan hotellin vessoja.

– Meistä äidin työssä ei ollut mitään kummallista. Se oli osa arkeamme ja yritimme helpottaa hänen elämäänsä niin paljon kuin voimme. Autoimme häntä miten vain pystyimme.

Kun Sterling oli 10, hänen opettajansa Chris Beschi sanoi villille oppilaalleen, että hän päätyisi 17-vuotiaana joko vankilaan tai Englannin maajoukkueeseen. Kansankynttilä oli oikeassa.

– Tuskin olisin vankilaan päätynyt, mutta oli helppo nähdä, että ajan myötä käytökseni olisi vienyt yhdestä asiasta toiseen. Vaikka minulla ei silloin mennytkään huonosti, olisin voinut mennä huonoon suuntaan. Se heitto oli minulle kuin herätyskello, Sterling myönsi.

– Jalkapallon pelaaminen auttoi minua valtavasti. Etenkin Lontoossa, jossa voi tapahtua kaikenlaista. Onneksi jalkapallo auttoi minua aina pysymään poissa vaikeuksista.

Sterlingillä on yksi tytär ja kaksi poikaa, joiden kanssa hän rentoutuu huippufutiksen paineista.

– Jalkapallo vie ison osan elämästäni, mutta viime kädessä lapset tekevät minut onnelliseksi, kun on vaikeaa. Lasteni näkeminen on mahdollisesti päiväni tärkein hetki.

– Heidän avullaan kaiken ulkopuolisen voi sysätä syrjään, ja kun menee kotiin, kaikki vaikuttaa täydelliseltä. Poikani Thiago on nyt kolmevuotias. Jos en ole tehnyt maalia pelissä, hän selittää minulle tarkasti, kuka sen teki. Minun on siis tehtävä maali, tai muuten poikani ei muista minua neljään tuntiin, Sterling heittää.

Liverpool ja Manchester City ovat dominoineet viime vuosina Valioliigaa, ja Sterlingin tytär sympatiseeraa AS:n mukaan Liverpoolia ja Mohamed Salah’ta.

– Tytöllä on minun luonteeni. Hän vitsailee mielellään ja laulaa Mo Salah -lauluja. Hän tietää Liverpoolin ja Cityn kilpailutilanteen ja laulaa siksi lauluja yrittäen ärsyttää minua, Sterling selvitti nauraen.

[readmore from=Sterling-Raheem]

Raheem Sterlingiin on kohdistunut rasismia futiskatsomoista ja myös median taholta. Viime vuonna British Ethnic Diversity Sports Awards – gaala nimesi Sterlingin Englannin vuoden urheilijaksi ja kehui vuolaasti hänen rasisminvastaisia kannanottojaan.

– Nykyään rasismista on tullut tavallista jalkapalloilussa. On tavallista nähdä, miten pelaaja häipyy kentältä. Se on surullista, mutta minusta ongelmaa ei oteta tarpeeksi vakavasti, Sterling sanoo.

– Samaa tapahtuu joka kuukausi, joka puolella. Jos kyseessä olisi jokin toinen aihe, vaikkapa toisten seksuaalisuus, se otettaisiin paljon vakavammin kuin nyt, kun kyseessä on jonkun ihonväri.