66-vuotias valmentajalegenda ja Atalantan maalivahti futismaailman tuoreimmat koronavirustapaukset
Maailmalta kantautuu päivittäin järkyttäviä lukuja koronavirustartunnoista, jolta eivät luonnollisesti ole suojassa rikkaat ja kuuluisatkaan. Jalkapallon paristakin on ilmoitettu taas parista tunnetusta tartunnan saaneesta.
Turkin suurseura Galatasarayn valmentaja Fatih Terim kertoi maanantaina itse Twitter-tilillään saaneensa Covid-19-virustartunnan.
– Minulle tehtiin tänään koronavirustesti, ja näytteeni oli positiivinen, Terim kirjoitti.
– Olen sairaalassa hyvissä käsissä. Älkää huoliko. Tiedotan tilanteestani mahdollisimman pian.
66-vuotias Terimiä voi hyvällä syyllä kutsua Turkin kautta aikain menestyksekkäimmäksi valmentajaksi. Terim valmentaa Galatasarayta jo neljännellä eri pestillä, ja hän on voittanut seurassa kahdeksan kertaa Turkin-mestaruuden sekä kaudella 1999-2000 UEFA Cupin.
Turkin maajoukkueen peräsimessä Terim on nähty kolmeen otteeseen: vuosina 1993-1996, 2005-2009 ja 2013-2017. Tärkein saavutus maajoukkueessa on välieräpaikka vuoden 2008 EM-kisoissa. Kaikkiaan Terim on luotsannut Turkin maajoukkuetta kolmessa EM-turnauksessa. Hän on valmentanut myös Serie A:ssa AC Milania ja Fiorentinaa.
Myös Galatasarayn varapuheenjohtaja Abdurrahim Albayrak, 65 ja hänen vaimonsa Sukran ovat antaneet positiivisen koronavirusnäytteen.
Italiaa koronavirus on riepotellut kovemmin kuin mitään muuta Euroopan maata. Nyt myös Mestarien liigan yllättäjä Atalanta on tiedottanut ensimmäisestä koronavirustartunnastaan. Atalantan kotikaupunki Bergamo on viruspandemian polttopisteessä, ja joukkueen pelaajista ensimmäinen virallisesti sairastunut on maalivahti Marco Sportiello.
27-vuotias Sportiello on varsinaisesti Atalantan kakkosvahti, mutta hän torjui joukkueen maalilla Mestarien liigan neljännesvälierien toisessa osaottelussa, jossa Valencia kaatui 4-3, ja Atalanta lunasti paikan puolivälieriin.
[readmore from=Koronavirus]
Ottelu pelattiin 10. maaliskuuta Valenciassa tyhjällä stadionilla. Toimiin oli ryhdytty, sillä Milanon legendaarisella San Sirolla 40 000 katsojan läsnäollessa 19. helmikuuta pelattua otteluparin avausosaa pidetään yleisesti yhtenä koronaviruspandemian räjähdysmäistä leviämistä edesauttaneista viruslingoista. Sittemmin Valencian joukkueesta noin kolmanneksella on todettu koronavirustartunta, ja Bergamossa viruskriisi on edennyt pelottavan nopeasti.
Koronavirusoireiden seurauksena itsensä vapaaehtoisesti on eristänyt myös Aston Villan espanjalaismaalivahti Pepe Reina. Reinaa ei ole testattu viruksen varalta, mutta lääkärit vahvistivat hänelle puhelimitse, että virusepäily on aiheellinen.
Lähteet: Daily Mail ja Transfermarkt
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”

- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa