Hyökkääjäsensaation isältä piikki Manchester Unitedille? – ”Pitää mennä sinne, missä koko seura haluaa sinut”
Kuva: Getty Images
Riippumatta siitä, pystytäänkö koronaviruspandemian keskeyttämää kautta 2019-2020 koskaan pelaamaan loppuun, tulee yhdeksi kauden suurimmista sensaatioista jäämään 19-vuotias norjalaishyökkääjä Erling Braut Håland. Tehot puhuvat puolestaan, sillä kauden aikana pelaamissaan 33 seurajoukkueottelussa Håland on mättänyt huikeat 40 maalia ja yhdeksän maalisyöttöä.
Syyskauden aikana Håland hurjasteli vielä Itävallan Bundesliigan suurseurassa Red Bull Salzburgissa, mutta tammikuussa oli aika vaihtaa isompiin ympyröihin. Seuravalinta kohdistui Borussia Dortmundiin, mutta Håland ei ujostellut yhtään Saksankaan pääsarjassa.
Kahdessa ensimmäisessä pelissä syntyi heti viisi maalia, ja yhteensä kahdeksan bundesliigapelin saldo on yhdeksän osumaa. Mestarien liigan kahdeksassa ottelussaan Håland viimeisteli kymmenen kertaa.
Tahti sekä Salzburgissa että Norjan maajoukkueasussa oli ollut sen verran hurjaa, että Hålandin kintereillä oli moni muukin suurseura. Kaikkein ahnaimmin häntä havitteli Manchester United, jota valmentaa hyökkääjän maanmies ja entinen valmentaja Moldesta, Ole Gunnar Solskjær. United veti kuitenkin lyhyemmän korren.
Valioliiga on tuttu sarja myös teinisensaation isä Alf-Inge Hålandille, joka omalla pelaajaurallaan edusti muun muassa Nottinghamia, Leedsia ja Manchester Citya. Isä-Hålandilla ei Unitedista hyviä muistoja ole, sillä United-ikoni Roy Keanen törkeä taklaus teki käytännössä lopun Hålandin pelaajaurasta huhtikuussa 2001, Hålandin ollessa vain 28-vuotias.
Nyt Alf Inge Håland, joka toimii myös poikansa edustajana yhdessä maineikkaan Mino Raiolan kanssa, on puhunut syistä, miksi seuravalinta kohdistui Dortmundiin eikä esimerkiksi Manchester Unitediin. Unitedia Håland ei mainitse suoraan, mutta lausunnon voi tulkita piikiksi Old Traffordin suuntaan.
– Koskaan ei voi tietää, miten hänellä olisi sujunut muissa seuroissa. Voi hyvin olla, että myös hyvin. Emme saa ikinä vastausta siihen kysymykseen, mutta olemme tyytyväisiä siihen, miten hänellä on sujunut tähänastisissa seuroissaan, Alf Inge Håland sanoi TV2:n haastattelussa.
[readmore from=Håland-Erling-Braut]
– On tärkeää siirtyä sinne, missä koko seura haluaa sinut, eikä ainoastaan valmentaja. Luulen, että se on kaikista tärkeintä. Tärkeää on myös se, miten seuralla on mennyt viimeisten 5-10 vuoden ajan, ja mihin suuntaan seura on menossa.
Aika näyttää, kuinka pitkään Erling Braut Håland Dortmundissa pelaa, sillä hänen sopimuksessaan on tiettävästi 75 miljoonan euron ulosostopykälä vuonna 2021. Ainakin Real Madridin uskotaan olevan Hålandista erittäin kiinnostunut.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Iso valioliigasiirto kaatui – MM-kisojen kohuhyökkääjä voi silti vaihtaa seuraa
- Miten Viljami Sinisalon peliajan käy? Celtic hankki uuden maalivahdin
- Virallista: AC Oulu myy hyökkääjänsä Belgian pääsarjaan
- Katso: Veikkausliigan loppusarjojen otteluohjelmat julkaistu
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Venäjän divaripakki kerää maalisyöttöjä tekniikalla, jollaista nykyään ei muilla ole
- Matkaa 90 metriä – Englannissa nähtiin kummallinen maali
- Lehti: Turkin suurseura teki tarjouksen Matias Siltasesta
- Yllätysuutinen Italian Serie A:sta – brassilegendan poika siirtyy pelaamaan Eurooppaan
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Kadonneeksi luullun entisen Valioliiga-pelaajan hyytävä ”tunnustus” loksautti leuat – kommenttikentässä tultiin apuun
- Lionel Messin ennätys muuttuu lennossa – taustalla Argentiinan jalkapalloliitto?
- Huuhkajat-puolustaja ei saanut edes mahdollisuutta pelata – sopimus purettu
- Valioliigassa ennätyssiirto!
- Virallista: Juventus sai havittelemansa ykköshyökkääjän – joukkueen pisin pelaaja