Kolme Ajaxin valmennustiimin jäsentä koronaviruskaranteeniin – Tanskan ex-maajoukkuepelaajalla virustartunta
Kuva: Getty Images
Kolme Ajaxin valmennustiimin jäsentä on määrätty karanteeniin koronavirustartunnan vuoksi. Heitä pyydetään pysymään kotonaan maaliskuun 13. päivään saakka.
Karanteeniin määrättiin päävalmentaja Erik ten Hagin apulaisvalmentaja Christian Poulsen, kuntovalmentaja Alessandro Schoenmaker ja nimeämättä jäänyt joukkueen fysioterapeutti. Asiasta kertoi torstai-iltana De Telegraaf.
Christian Poulsen järjesti viime perjantaina Amsterdamissa juhlat 47-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi. Vieraiden joukossa olivat Poulsenin tavoin karanteeniin joutuneet kaksi Ajax-kollegaa sekä entinen pelaaja Thomas Kahlenberg.
Kahlenbergilla todettiin tällä viikolla koronavirus. Hän sai tartunnan mahdollisesti juuri Amsterdamin-vierailullaan.
36-vuotias Kahlenberg pelasi uransa aikana Brøndbyssä, Auxerressa ja Wolfsburgissa, ja Tanskan maajoukkueessakin mukavat 47 ottelua. Kahlenberg pelasi muun muassa vuoden 2010 MM-kisoissa. Hän lopetti pelaajauransa keväällä 2017.
Karanteeniin on joutunut myös joukko Brøndbyn ja Lyngbyn edustajia, sillä Kahlenberg oli katsomossa viime sunnuntaina Brøndbyn ja Lyngbyn välisessä Tanskan Superliigan ottelussa.
Brøndbystä karanteeniin on asetettu tiettävästi loukkaantuneena sivussa ollut puolustaja Joel Kabongo, seuran toimitusjohtaja Ole Palma ja apulaisvalmentaja Martin Retov. Myös Kahlenbergin lähellä olleiden muiden fanien uskotaan olleen tartuntavaarassa. Kaikkiaan Brøndbyn organisaatiosta karanteeniin on asetettu 13 jäsentä.
[readmore from=Koronavirus]
Karanteeniin on asetettu myös Lyngbyn pelaajista Martin Örnskov, Kasper Jörgensen ja Patrick da Silva, jotka kaikki olivat Kahlenbergin kanssa fyysisessä kontaktissa ottelun yhteydessä.
Sen paremmin Brøndbyn ja Lyngbyn edustajilla kuin myös Amsterdamin valmennusjohdon jäsenilläkään ei tiettävästi ole ollut fyysisiä oireita virustartunnan saamisesta.
Thomas Kahlenberg pelasi Brøndbyssä yhtä aikaa myös kolmen suomalaispelaajan – Teemu Pukin, Lukas Hradeckyn ja Paulus Arajuuren kanssa.
Lähteet: Marca ja Sun
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta