MTV: Veikkausliigan kausi vaarassa peruuntua kokonaan – kolme erilaista skenaariota pöydällä
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan on määrä käynnistyä kesäkuussa, mikäli koronavirusepidemia on saatu taltutettua siihen mennessä. MTV Urheilu uutisoi, että Veikkausliiga on pohtinut erilaisia skenaarioita, joista yksi on sysimusta.
MTV Urheilun saamien tietojen mukaan Veikkausliigan alkuperäinen suunnitelma on se, että kausi käynnistyisi kesäkuussa. Silloin kausi pyrittäisiin pelaamaan viime vuoden sarjasysteemillä, eli kaksinkertaisena sarjana, jonka jälkeen joukkueet jaettaisiin ylä- ja alaloppusarjoihin.
Toinen vaihtoehto on kauden aloittaminen heinä-elokuun vaihteessa. Tässä skenaariossa pelattaisiin kaksinkertainen sarja ilman jatkosarjoja. Se tarkoittaisi 22 ottelua jokaiselle joukkueelle. Otteluohjelmasta tulisi todella tiivis tässäkin tapauksessa.
Kolmas ja ikävin vaihtoehto on se, että koko kausi jäisi pelaamatta. Tämä skenaario ei kuitenkaan ole kenenkään toiveissa, mutta mahdollinen se silti on. Asiantuntijoiden ennusteiden mukaan koronavirusepidemien huippu osuisi touko-kesäkuun vaihteeseen, jolloin sarjan pelaaminen voisi olla hyvin riskialtista.
Kauden peruuntumisen seuraukset voisivat olla todella kohtalokkaat seuroille, jotka kärsivät jo nyt taloudellisesti. Käytännössä kauden peruuntuminen tarkoittaisi sitä, että seurat menettäisivät lipputulot koko kauden ajalta.
Toki moni seura on myynyt esimerkiksi kausikortteja tulevalle kaudelle, mutta luultavasti jo hankitut kausikortit säilyisivät seuraavalle kaudelle 2021, jos kausi 2020 peruuntuisi. Se taas tarkoittaisi seuroille jälleen isoja menetyksiä taloudellisesti.
Seurojen lisäksi pahimmasta uhkakuvasta kärsisivät tietysti pelaajat, jotka olisi mahdollista lomauttaa. Toivoa sopii, että kausi saataisiin edes jollain tavalla pelattua.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun