Miesten EM-lopputurnaus on päätetty siirtää vuodella eteenpäin koronaviruspandemian vuoksi.

Norjan jalkapalloliitto twiittasi hetki sitten, että kisat pelataan 11.6.-11.7.2021. Miksi asiasta kertoo Norjan jalkapalloliitto eikä kattojärjestö UEFA?

UEFA:n videokonferenssi on parhaillaan käynnissä. BBC:n tietojen mukaan kaikkien jäsenmaiden piti pitää tieto aikataulumuutoksesta salassa, kunnes päätös olisi allekirjoitettu johtoryhmässä.

Norjan jalkapalloliitolta tieto kuitenkin tuli kuin apteekin hyllyltä. Ilmeisesti Norjan tiedottajaa ei UEFA:n ohjeistus kiinnostanut tai sitten kävi moka. Nyt näyttää siltä, että puhutaan jälkimmäisestä. Ilta-Sanomien urheilutoimituksen esimies Petri Lahti ehti jo twiitata asiasta näin:

– Norjan jalkapalloliiton tiedottaja Mari Stanisic Waagard näköjään selittää, että joku sanoi kokouksessa tiedon olevan julkinen. Sitten selvisi, ettei ollut, mutta nyt on.

MTV:n selostaja Teppo Laaksonen puolestaan arveli, että se saattoi olla Waagardin viimeinen tiedote.

– Titteli lienee pian ”ex-tiedottaja”, Laaksonen twiittasi.