Ronaldinho täytti pyöreitä telkien takana – brassitaiturille sateli onnitteluja muilta legendoilta: ”Vierelläsi oli aina helppo pelata”
Kuva: Getty Images
Brasilialaislegenda Ronaldinho täytti lauantaina 40 vuotta, mutta hän vietti syntymäpäiviään hieman erilaisissa tunnelmissa.
Ronaldinho on ollut tutkintavankeudessa Paraguayssa noin kaksi viikkoa saavuttuaan maahan veljensä kanssa väärennettyjen passien kera. Heitä ei heti pidätetty, vaan pyydettiin pysymään hotellihuoneessaan viranomaisten tutkiessa asiaa, mutta kaksi päivää myöhemmin heidät vietiin vankilaan.
Pääsyyttäjä Osmar Legal on kertonut Reutersille, että Ronaldinhon ja hänen veljensä yhteyttä heidät maahan kutsuneeseen Dalia Lopeziin tutkitaan tarkemmin. Lopezia epäillään sotkeutumisesta rahanpesuun.
[readmore from=Ronaldinho]
ESPN:n mukaan Ronaldinho on suosittu hahmo vankilassa, jossa hän viettää päivänsä pitkälti sellissään. Brassilegenda pelaa myös jalkapalloa muiden vankien ja työntekijöiden kanssa ja osallistuu puusepäntyön kurssille.
Monet Ronaldinhon vanhat joukkuekaverit ja seurat onnittelivat häntä lauantaina ja lähettivät tsemppiä entiselle maailmanmestarille.
– Onnittelut, ystävä. Toivottavasti selviät tästä vaikeasta tilanteesta sillä iloisuudella, joka sinusta on aina paistanut, kommentoi Ronaldo.
– Paljon onnea, ystäväni. Vierelläsi oli aina todella helppo pelata. En ikinä unohda niitä hetkiä. Jumala siunatkoon sinua ja antakoon sinulle voimaa, jotta selviät tästä vaikeasta tilanteesta. Rukoilen puolestasi, kirjoitti Rivaldo.
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- The Athletic: Fifa teki tiukan MM-kisaratkaisun Iranin suhteen
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta

