Bundesliiga valmistautuu kauden jatkoon – ohjeita joukkuekuvista, hammasharjoista ja konsolipeleistä lähtien
Kuva: Getty Images
Mustaa valkoisella ei vielä ole, mutta Saksan Bundesliigassa valmistaudutaan jatkamaan sarjakautta 9. toukokuuta. Maan hallitus ja terveysviranomaiset eivät ole vielä vihreää valoa näyttäneet. Joidenkin johtavien poliitikkojen lupaavat lausunnot ovat joka tapauksessa jo käynnistäneet huolellisen valmistautumisen.
On selvää, että jos kausi jatkuu, tapahtuu se ilman yleisöä. Saksassa kiellettiin kaikki suuret yleisötapahtumat elokuun loppuun asti. Minkäänlaista riskiä ei silti haluta ottaa senkään suhteen, että joku pelaajista saisi koronavirustartunnan.
Jotta kaikki tapahtuisi mahdollisimman turvallisesti, on kahta ylintä sarjatasoa hallinnoiva DFL laatinut peräti 41-sivuisen ohjekirjan siitä, miten pelitapahtumat voidaan järjestää mahdollisimman riskittömästi. Bild julkaisi ohjeista kiinnostavimpia poimintoja.
Kaiken kaikkiaan ottelutapahtumiin päästetään korkeintaan noin 300 ihmistä. Stadion jaetaan kolmeen kategoriaan. Stadionin sisäpuolelle pääsee korkeintaan 98 henkilöä, katsomotiloihin korkeintaan 115 ja stadionin ulkotiloihin TV-tilat mukaan lukien korkeintaan 109.
Pelaajia ohjeistetaan hyvin tarkasti henkilökohtaisen hygienian suhteen. Ohjeissa muistutetaan tutusti etäisyyksistä muihin sekä säännöllisestä käsienpesusta. Kasvomaskia ei pidetä ohjeiden mukaan välttämättömänä, joskin ohjeiden laatimisen jälkeen Saksassa on laajalti otettu käyttöön maskipakko.
Ohjeita jaetaan myös pelaajien kotitalouksiin. Pöydät, ovenkahvat ja portaikot pitäisi putsata ja desinfioida vähintään kerran päivässä. Lisäksi pelaajien pitäisi välttää tarkasti ”kontakteja mahdollisesti kontaminoituneisiin esineisiin”, kuten hammasharjoihin, tupakkaan, astioihin, juomiin, pyyhkeisiin ja lakanoihin.
Ottelutapahtumissakin on tietenkin useita muutoksia vanhaan. Enää eivät junioripelaajat tai pienet lapset saata pelaajia kentälle. Maskotit loistavat poissaolollaan. Joukkuekuvia ei oteta eikä muita pelaajia tai tuomareita kätellä.
Stadionilla päästettävät valokuvaajat voivat työskennellä vain katsomossa tai maalin takana. Kaikkien TV-yhtiön työntekijöiden täytyy puolestaan täyttää kyselylomake mahdollisten koronaoireiden varalta.
DFL:n työryhmä vetoaa ohjeissaan pelaajiin, jotta nämä tunnustavat oman asemansa esikuvina. Siksi selfieistä tai nimikirjoituksista pyydetään kieltäytymään.
[readmore from=Bundesliiga]
Sääntöjä on myös joukkueiden hotellien varalta, sillä joukkueet viettäisivät poikkeusolojen takia aiempaa pidempiä aikoja hotelleissa. Hotellihenkilökunnan toivotaan käyttävän kasvomaskia ja desinfioimaan huolellisesti käsiään. Kontakteja pelaajiin pyydetään vähentämään minimiin. Joukkueiden juomat ja ruoka pyydetään laittamaan valmiiksi esille jo pelaajien saapuessa.
Lisäksi ohjeissa muistutetaan, että jokaisen olisi vältettävä muiden kännyköiden, tablettien tai pelikonsolien käyttöä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille