Eintracht Frankfurtin keskikenttäpelaaja Gelson Fernandes uskoo kauden jatkuvan toukokuussa – paluu harjoituksiin tapahtui tällä viikolla: ”Olemme onnekkaita”
Kuva: Getty Images
Bundesliigaseurat olivat ensimmäiset Euroopan suursarjojen joukkueet, jotka palasivat harjoittelemaan tällä viikolla koronaviruksen aiheuttaman tauon takia. Bundesliiga keskeytettiin maaliskuun 13. päivä. Se ei jatku ainakaan vielä huhtikuun aikana.
Eintracht Frankfurtin keskikenttäpelaaja Gelson Fernandes uskoo, että sarja saadaan jatkumaan toukokuussa.
– Kun pelit jatkuvat, se tulee tapahtumaan tyhjille katsomoille. Uskon, että se tapahtuu toukokuun loppupuolella. On mahdotonta ajatella, että kesä-, heinä- tai elokuussa pelaisimme 50 000 ihmisen edessä. Se olisi väärin, Fernandes sanoi BBC:lle.
Sveitsiläinen kertoi, että kolme tai neljä joukkueen pelaajaa sai koronavirustartunnan. He olivat kaksi viikkoa karanteenissa.
Bundesliigaseurat harjoittelevat tällä hetkellä kolmen tai neljän pelaajan ryhmissä. Kontaktia ei saa ottaa toiseen pelaajaan. Kolme pelaajaa saa olla yhdessä pukuhuoneessa, ja kuntosaleja ei käytetä.
– On kivaa olla kentällä, mutta olemme varovaisia. Pesemme käsiä. Olemme onnekkaita. Kun harjoittelimme yksin, teimme paljon harjoitteita kuntopyörillä. Kuntoni ei heikentynyt paljoa. Harjoittelemme nyt, mutta se ei ole sama asia kuin pelaaminen, sveitsiläinen totesiFernandes .
Fernandesin mukaan pelaajat tarvitsevat kolme tai neljä viikkoa valmistautumista, ennen kuin kausi jatkuu, ettei tule paljon loukkaantumisia.
Bundesliigan pomo Christian Seifert sanoi aiemmin New York Timesille, että kauden on tarkoitus jatkua toukokuussa – ja loppua kesäkuun lopussa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen