Inter-tähti Timo Furuholm otti kantaa polttavaan puheenaiheeseen: ”Veisi pelaajilta viimeisenkin turvan”

Veikkausliigan seurat ovat käyneet keskustelua erilaisista ratkaisuista, joilla seurojen taloudellista tilannetta pystyttäisiin turvaamaan. MTV Urheilun mukaan yksi skenaario olisi niin sanottu suljettu sarja, jossa yksikään seura ei putoaisi, mutta Ykkösen kaksi parasta nousisi.
Seurojen tilanne on vaikea. Tulohanat ovat menneet kiinni, kun sarjakauden alku lykättiin kesäkuulle. Hallituksen viimeisen linjauksen mukaisesti yleisö saattaa päästä vasta elokuussa katsomoihin, vaikka kausi alkaisikin jo kesäkuussa.
Jos on seuroilla tukala tilanne, niin samaa voi sanoa tietysti pelaajista, joiden oikeusturva on heikko. FC Interin tähtihyökkääjä Timo Furuholm ei lämmennyt sarjan sulkemiselle. Toisaalta Furuholm huomautti myös, että tilanne on vaikea kaikin puolin. Täydellisiä ratkaisuja tuskin on olemassa.
– Suljettu sarja veisi joissain seuroissa pelaajilta viimeisenkin turvan. Tähän asti on neuvoteltu niin, että meillä pelaajilla on ollut kädessä tasan yksi kortti: kilpailullinen menestys. Toki ei se konkurssikaan mikään hyvä ratkaisu ole. En tiedä. Vaikea juttu, Furuholm kirjoittaa Twitterissä.
Toki ei se konkurssikaan mikään hyvä ratkaisu ole.
En tiedä. Vaikea juttu. #Veikkausliiga
mtvuutiset.fi/artikkeli/veik…
Käytännössä sarjan sulkeminen putoamiselta on myös hyvin haasteellista. UEFA:n linjauksen mukaisesti europaikkojen jakaminen edellyttää avointa sarjaa. Toisaalta on hankala määritellä sarjan avoimuutta, jos Ykkösestä olisi silti mahdollisuus nousta Veikkausliigaan. Tällöin sarjan niin sanottu sulkeminen voitaisiin määritellä laajennukseksi. Se voisi myös olla UEFA:n silmissä mahdollinen skenaario.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan