Näkökulma: Tuhat ja yksi mullistusta – SuomiFutis listasi koronaviruskriisin valtavat vaikutukset jalkapallomaailmaan
Kuva: Juha Tamminen
Erittäin suurta osaa maailman ihmisistä yhdistää tällä hetkellä kaksi painavaa toivetta. Ensimmäinen on se, ettei kukaan lähipiiristä sairastuisi, saati menehtyisi COVID-19-virukseen. Toinen taas on toive paluusta arkeen – se, että erinäisiä rajoituksia höllennettäisiin, pandemia menisi ohi ja saisimme pian taas tehdä samoja asioita kuin aiemminkin.
Toiveet tulevat nimenomaan tuossa järjestyksessä. Karanteeneista ja fyysisestä eristäytymisestä eroon pääseminen olisi ihanaa, mutta terveys ja ihmishenget menevät kaiken edelle. Juuri siitä syystä rajoituksetkin ovat olemassa.
Kukaan ei vielä tiedä, milloin koronakriisin voidaan todeta olevan ohi tai edes merkittävästi hiipunut. Joko normaali aika koittaa ensi syksynä, vai joudutaanko odottamaan pitkälle ensi vuoteen? Vai vyöryykö päälle myös koronaviruksen toinen tai kolmaskin aalto? Kenties pian hyökkää jo joku kokonaan uusi pandemia?
Koronakriisistä varmasti opitaan paljon. Jälkensä se tulee silti jättämään yhteiskuntaan monin tavoin, myös traagisin. Yrityksiä kaatuu, lama runtelee, masennus lisääntyy, perheitä hajoaa. Toivottavasti muutoksen aallot tuovat silti jotain hyvääkin velloessaan.
Koska SuomiFutis on jalkapallosivusto, keskitytään tässä artikkelissa siihen, millaisia muutoksia jalkapallomaailma tulee kokemaan. Jotkut niistä ovat akuutisti käsillä nyt jo, toiset heijastuvat kauemmas tulevaisuuteen. Osa perustuu faktaan, kun taas joidenkin tukena on pelkkä tuhruinen ja huonosti viritetty kristallipallo.
Kuten Veritas Stadionin valotaulu ohikulkijoille julistaa: ”Jalkapallon aika tulee vielä”. Se vaan voi näyttäytyä hyvin erilaisena kuin tähän saakka.
Futiskalenteri myllätään kunnolla uusiksi
Koronaviruspandemia sotki niin kansainvälisen kuin kansallisenkin jalkapallokalenterin oikein huolella, eivätkä vaikutukset tule rajoittumaan vain tähän vuoteen. Miesten EM-kisat siirrettiin jo vuodelle 2021, samoin olympialaiset ja Copa América. Naisten EM-kisat puolestaan sysättiin vastaavasti vuodelle 2022. Aikuisten arvokisoissa puhutaan sentään ”vain” siirtämisestä, kun taas lukuisia juniorien EM- ja muita arvoturnauksia peruttiin kokonaan. Pelaajia käy sääliksi, sillä ikäkausiturnaus saattoi olla monelle nuorelle urheilijalle elämän ainoa tilaisuus kokea henkilökohtaisesti arvokisojen taikaa. Suomen joukkueilla oli hyvät mahdollisuudet päästä mukaan niin tyttöjen kuin poikienkin arvoturnauksiin. Belgian ja Hollannin liigakaudet on jo julistettu päättyneeksi, mutta suurimmassa osassa muita maita haaveillaan vielä pelien jatkumisesta. Jos Euroopan huippusarjoja vielä pystytään jatkamaan, venyy kauden päätös heinäkuun loppuun. Uuden jalkapallokauden pitäisi tavallisesti alkaa elokuussa, mutta tänä vuonna se ei taida mitenkään onnistua. Eurooppa-liigan ja Mestarien liigan loppuotteluita uumoillaan tällä hetkellä pelattaviksi elokuun lopussa. Sekin vaikuttaa luonnollisesti myös seuraavan eurokauden kalenteriin. Yleensä tulevan kauden karsintavaiheen pitäisi alkaa kesä-heinäkuun vaihteessa, mutta tänä vuonna sillloin ei ehkä edes tiedetä kilpailuun osallistuvia joukkueita. Suomalaisjoukkueiden europeleistä ei puhu juuri nyt kukaan.
Pitkän tähtäimen muutokset
Liian ahtaista jalkapallokalentereista on puhuttu jo vuosikausia ennen kuin kukaan osasi edes aavistaa koronapandemian uhkaa ja laajuutta. Meteliä asiasta ovat pitäneet etenkin Jürgen Klopp ja Pep Guardiola, joiden suojatit Liverpoolissa ja Manchester Cityssä tahkoavat vuodessa poskettoman hurjia ottelumääriä – etenkin arvokisavuosina. Kuten todettua, ensi kaudestakin tulee kummallinen tämän kauden katkonaisuuden ja venymisen myötä. Euroopan huippuliigat käynnistynevät joskus syyskuussa, europeleistä ei ole mitään tietoa ja maaotteluitakin pitäisi joskus pelata. Tavallisesti ottelusiirtoihin johtavat talvimyrskyt, tekniset ongelmat tai yksittäisen ottelun fanien käytöshäiriöt, mutta koronaviruskriisi siirsi kerralla useita sarjakierroksia. Tulevaisuutta ajatellen ottelukalenteria olisi nyt erittäin järkevää keventää. Helppo askel olisi luopua liigacupeista ja kaksiosaisista cup-otteluista kansallisissa cupeissa. Ne paisuttavat ottelukalentereita aivan liikaa muun muassa Englannissa ja Ranskassa. Järkevää olisi myös pääsarjojen joukkuemäärien vähentäminen. Saksassa pärjätään hyvin 18 joukkueella, eikä kahdella joukkueella supistaminen tekisi pahaa Espanjassa, Englannissa tai Italiassakaan.
Miten käy Nations Leaguen?
Huuhkajien piti kohdata harjoitusotteluissa maaliskuussa Puola ja Ranska, ja kesäkuussa Ruotsi ja Viro. Kaikki ottelut jouduttiin kuitenkin perumaan tai siirtämään. Seuraavaksi maaotteluita toivotaan pelattavan syyskuussa alkavassa Nations Leaguessa, mutta on hyvin mahdollista, että seuraavat maaottelut pelataankin vasta ensi vuonna. Nations Leaguessakin liikkuu suuria rahasummia, mutta muuten koronakriisi muistutti, kuinka verrattain pieni sen urheilullinen merkitys edelleen on. Jos Nations League joudutaan tältä syksyltä perumaan, ei menetys ole kovinkaan kummoinen verrattaessa EM-kisoihin, kansallisiin sarjoihin tai Mestarien liigaan. Kauden 2020 painos voitaisiin siirtää suoraan vuodelle 2022.Kaatuuko seuroja tai jopa kokonaisia liigoja?
Maailmassa tuskin on jalkapalloseuraa, jonka taloutta koronakriisi ei koettelisi. Kaikkein suurimmat ja rahakkaimmat tulevat kyllä kriisistä selviytymään, mutta muuten jälki voi olla tuhoisaa. Seuroja tulee menemään konkurssiin kautta maailman paljon – kenties valtavan paljon – ja jopa kokonaisilla sarjoilla voi olla vaikeuksia. Maailman suurimpien liigojen pelastus ovat pitkälti niiden massiiviset TV-tulot, mutta pienemmissä futismaissa ollaan yleisötuloista erittäin riippuvaisia. Jollei FIFA tai UEFA pudota jostain satumaista miljoonapottia, ollaan suuressa kiipelissä myös Suomessa. Tätä ei tunnu hyvältä sanoa (tai siis kirjoittaa) ääneen, mutta pelkään pahoin, että moni suomalaisseura romuttuu koronakriisin jalkoihin. Harrastetoimijana toivottavasti pysytään pystyssä, mutta ainakin kilpailutoiminta hankaloituu pahemman kerran. Tulevina vuosina lisenssiprosesseissa on hyvä vähän höllätä.Neymar saa pitää ennätyksensä vielä pitkään
Futisjännärien tietynlaisia kohokohtia ovat aina ”silly season” ja siirtokesä. Tänä vuonna siirtokesästä on ensinnäkin tulossa siirtosyksy, eikä siitä odoteta erityisen räväkkää. Siirtoja tullaan näkemään vähän, ja megasiirtoja vielä vähemmän. Seuroilla ei yksinkertaisesti ole rahaa. Kansainvälinen media pyörittää mieluusti huhumyllyssään erinäisiä skenaarioita ”vaihtokaupoista”, mutta toistaiseksi pelaajatreidejä on huippujalkapalloilussa nähty varsin vähän. Kenties tuo kaupan muoto ottaa seuraavassa siirtoikkunassa tuulta alleen? Kun tilin kate on matalampi, on hyvä paikata oman joukkueen puutteita luopumasta pelaajasta osastolla, jolla on ylitarjontaa. Kun brassitähti Neymar siirtyi kesällä 2017 huikealla uudella 222 miljoonan euron ME-summalla Barcelonasta Paris Saint-Germainiin, maksettiin hänestä yli tuplasti aiempaa ME-siirtosummaa enemmän. Jo silloin oletettiin, ettei ennätystä tulla kovin nopeasti rikkomaan, mutta nyt ajatus on vielä paljon, paljon kaukaisempi. Viime vuosina yli sadan miljoonan euron siirtokorvauksista on tullut suhteellisen normaaleja, mutta nyt otetaan takapakkia. On hyvin mahdollista, ettei seuraavassa siirtoikkunassa makseta sataa miljoonaa euroa kenestäkään. Yksi kärkihuhuista on ollut Lautaro Martínezin siirtyminen Internazionalesta Barcelonaan. Argentiinalaisen sopimuksessa on 111 miljoonan euron ulosostohinta. Todennäköisemmin Barca kuitenkin maksaa hyökkääjästä 70 miljoonaa ja tarjoaa pari pelaajaansa alehinnalla toiseen suuntaan.
Katsojien osa ja television merkitys
Niin Suomessa kuin maailmallakin katsotaan tulevina kuukausina jalkapalloa vain televisiosta, ei stadioneilla. Jokainen valistunut kansalainen tietää jo, että suuret yleisötapahtumat ovat varsinaisia viruslinkoja, ja niiden salliminen lienee vihoviimeisiä poistettavia rajoituksia. Tämä on iso juttu. Pelaajatkin ehtivät jo maaliskuun alussa valitella, kuinka orpo olo oli pelata, kun katsomot olivat tyhjiä. Tanskassa suunnitellaan jo Drive in -jalkapalloa, ja Valko-Venäjällä katsomoita on täytetty pahvisilla katsojilla cheerleaderien pitäessä huolta tunnelmasta. Mikään tekninen oivallus ei kuitenkaan pysty korvaamaan fanaattisia katsojia. Suurten liigojen seurat tulevat katsojien puuttumisesta selviämään, sillä niiden tärkeimmät tulonlähteet ovat TV-tulot ja sponsorimiljoonat. Katsojia ei varmasti aliarvioida, mutta elintärkeitä ne eivät lyhyellä aikajänteellä ole. Suomessa asia on toisin. Muun muassa Veikkausliigan kärkiseuroihin lukeutuvasta Ilveksestä todettiin, että noin 40 prosenttia seuran tuloista koostuu pääsylipputuloista ja ottelujen yhteydessä tehtävästä oheismyynnistä. Alemmilla sarjatasoilla ja Kansallisessa liigassa katsojatulojen osuus on vielä paljon, paljon suurempi.
Katsojien käyttäytyminen
Jalkapallofanien vieroitusoireet futiksesta ovat varmasti pahat, kun ilmat lämpenevät ja ruoho vihertää. Jokainen joutuu silti myöntämään itselleen, ettei katsomoon ole asiaa vielä aikoihin. Luultavasti se ainakin houkuttelee ostamaan kaikki mahdolliset TV-paketit futiksen toivossa. Eihän baareihinkaan olisi nykytiedon varassa mahdollista mennä pelejä katselemaan. Vaikka yleisötapahtumarajoitukset loppukesästä poistettaisiinkin, niin mitä sitten tapahtuu? Uskaltavatko ihmiset silloinkaan lähteä istumaan vieri vieressä katsomoihin, yhä tartuntaa peläten? Kestääkö vuoden vai kaksi ennen kuin maltillisimmatkin palaavat taas stadioneille? Hajoavatko huutosakit, kun enää ei olekaan turvallista huutaa ja laulaa kylki toisen kyljessä? Milloin olisi soveliasta halata vieruskaveria tai heittää edes yläfemmoja?
Suomalaispelaajien muuttunut tilanne
On selvää, että jalkapalloilijoitakin pelottaa. Jos esiintyjät päästetään lavalle ennen katsojia, riskeeraavat he terveytensä. Jos tartunta jostain tulee, niin vaikka itse pääsisikin helpolla, voi oma perhe ja lähipiiri olla vaarassa. Kuinka kalliiksi pelaajien peluuttaminen tulee? Tarvitaanko Suomessa joukkuekaranteenia ennen otteluita, ja pitääkö pelaajia testata kolmen päivän välein? Jos pitää, kuka viulut maksaa? Jos on Jalkapallon Pelaajayhdistys JPY yrittänyt pitää vuosien saatossa meteliä jalkapalloilijoiden heikosta sopimusrakenteesta ja oikeusturvasta, niin nyt asiat ovat ajankohtaisempia kuin koskaan. Ansiosidonnaista työttömyysrahaa jalkapalloilijat eivät saa, joten moni on joutunut kriisin myötä pahaan taloudelliseen ahdinkoon. Veikkausliigassa pelaaminen on ennenkin ollut kutsumustyö, sillä keskipalkka sarjassa oli vuonna 2018 vain noin 1 650 euroa/kuukausi.
TV- ja sponsorisopimuksista akuuttia hätäapua?
Jotta Veikkausliigaa voidaan ylipäätään tänä vuonna pelata, toivottaneen seurassa vetoapua ja pelisilmää myös TV-oikeudet omistavalta Sanoma Oy:ltä sekä sarjan nimisponsori Veikkaukselta. Nämä tahot eivät hyödy siitä tippaakaan, jos koko kausi jää pelaamatta. Ykkösen osalta lisätukea toivotaan vastaavasti Elisa Viihteeltä. Jos TV-yhtiö pystyisi jyvittämään seuroille vähän tuntuvamman potin oletettavasti kasvavasta TV-pakettien tilausmäärästä, olisi seuroilla paremmat mahdollisuudet selviytyä ensi talveen. Kenties jotain uusiakin paketteja voitaisiin keksiä, joista seurat voisivat saada välittömästi suuremman osuuden. Uskoisin, että kannattajatkin haluavat paikallista seuraa tukea ja suosikkinsa pelejä nähdä. Sponsoriltakin lisätuki seuroille varmasti kelpaisi.Karsitaanko turhaa lentämistä?
Luultavasti kahden-kolmen vuoden kuluttua jalkapallomaailma näyttää pitkälti samalta kuin kaksi kuukautta sittenkin, mutta joitain muutoksia varmasti tulee. Lentoliikenne on maailmanlaajuisessa hätätilassa. Yleisesti uskotaan, että se ei entiselleen enää palaa, vaan lentäminen kallistuu, yhtiöitä kaatuu ja vuoroja vähennetään. Kenties myös jalkapallobisneskin vähentää lentelyä, sillä hillittäisiinhän siten myös toista suurta kriisiä, ilmastokriisiä. Valioliigan ja La Ligan jättiläiset ovat viettäneet viime kesiään Yhdysvalloissa ja Kaukoidässä show-luonteisissa otteluissan ja harjoitusleireillä. On vaikea nähdä, että näihin palattaisiin niin pian kuin suinkin mahdollista, olkoonkin että reissut ovat näille seuroille todellisia rahasampoja.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit