RoPS tavoittelee yleisöennätystä juhlakautensa avauspelistä

Rovaniemen Palloseuran tavoitteena on tehdä uusi yleisöennätys, kun uusi veikkausliigakausi saadaan viimein käyntiin. Kausi 2020 on RoPSille erityinen, sillä se täyttää sen aikana tasan 70 vuotta.
RoPS on jo avannut lipunmyyntinsä kauden avausjuhlaan, missä se toivoo rikkovansa Veikkausliiga-otteluiden yleisöennätyksensä vuodelta 2015. Silloin 4768 katsojaa saapui paikan päälle seuraamaan RoPSin kotipeliä HJK:ta vastaan.
Kuten muuallakin Suomessa, myös napapiirillä kauden alkamista odotetaan malttamattomana. RoPSin toimitusjohtaja Risto Niva toivoo, että seura voisi jo aloittaa harjoittelemisen pienissä ryhmissä. Koronaviruskriisin takia joukkueen pelaajat ovat joutuneet tyytymään omatoimiharjoituksiin.
– Odotetaan valtiovallan päätöksiä ja Palloliiton suosituksia. Odotetaan, että päästäisiin harjoituksiin ja avaamaan ne edes pienryhmille. Tärkeää olisi, että joukkue pääsisi harjoittelemaan yhtä aikaa, Niva toteaa RoPS:n YouTube-kanavan videohaastattelussa.
– Jos positiivisesti ajattelee, kausi voisi alkaa heinäkuussa ja jatkuisi sitten jopa marraskuulle. Se vaatii, että positiivisesti menee asiat eteenpäin ja valtiovallalta tulee lupa. Terveyden ehdoilla.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta

- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa