UEFA teki merkittäviä päätöksiä – loput europelit siirretään loppukesään

UEFA tekee tämänpäiväisessä, kaikkien 55 kansallisen jäsenliittonsa yhteisessä videopalaverissa merkittäviä päätöksiä kauden jatkosta koronaviruspandemian puristuksessa. Asialistalla ovat kansallisten sarjojen jatkamiset, tämän ja ensi kauden europelit, tulevat maaottelut, pelaajien poikkeukselliset sopimustilanteet sekä tuleva siirtoikkuna.
Saksan valtiollinen TV-yhtiö ZDF kertoi ensimmäisiä tietoja konferenssin päätöksistä. ZDF:n saamien tietojen mukaan kauden 2019-2020 jäljelläolevat Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan ottelut aiotaan pelata vasta loppukesästä, heinä-elokuussa. Molempien osalta kausi keskeytyi neljännesvälierävaiheen toisiin osaotteluihin.
UEFA:n puheenjohtaja Aleksander Ceferin oli aiemmin todennut suhtautuvansa kielteisesti ajatukseen, että europelejä pelattaisiin tyhjille katsomoille. Nyt tehty päätös tehnee yleisön päästämisestä stadioneille edes hieman edemmän mahdollista – joskin erittäin epävarmaa se lienee edelleen.
Aiempian aikataulumuutosten jälkeen Mestarien liigan loppuottelu piti pelata Istanbulissa ja Eurooppa-liigan finaali Gdanskissa kesäkuun lopussa, mutta nyt uutta ajankohtaa haettaneen elokuulta. Alkuperäiset pelipäivät olivat toukokuun lopussa.
Tavallisesti uusi kausi Euroopan isoissa sarjoissa alkaa jo elokuun puolivälin paikkeilla. Uuden kauden ensimmäiset europelit pelataan puolestaan tavallisesti jo kesäkuun lopussa.
Samalla UEFA on päättänyt siirtää kesäkuun maaotteluita pelattavaksi myöhemmin syksyllä. Huuhkajien piti kohdata kesäkuussa Tukholmassa Ruotsi ja Tampereella Viro. Pelipäivistä ZDF ei arviota esitä.
Kansainvälisessä ottelukalenterissa ei pitäisi olla maaotteluille olemassaolevia rakoja, sillä syys-, loka- ja marraskuun maaottelutauoilla on määrä pelata Nations Leaguen otteluita. Tosin myös tulevan jalkapallokauden kalenteri mennee uusiin puihin nyt tehtävien suurten muutosten myötä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS