Valoa tunnelin päässä – Serie A:ssa toivotaan töihinpaluuta pääsiäisen jälkeen
Kuva: Getty Images
Koronaviruspandemia on runnellut Italiaa enemmän kuin mitään muuta maata. Kansallinen hätätila on ollut Italiassa päällä useita viikkoja, ja COVID-19 on vaatinut kuolonuhreja yli 15 000. Jalkapallosta on tullut futishullussa maassa toissijainen juttu.
Silti Serie A -kauden pelaamisesta loppuun haaveillaan edelleen. Corriere dello Sport kertoo, että tunnelin päässä näkyy hieman valoa, ja ensimmäisiä keskusteluja kauden jatkamisen mahdollisuudesta on käyty. Asiasta keskustelivat Italian urheiluministeri Vicenzo Spadafora ja Italian jalkapalloliiton puheenjohtaja Gabriele Gravina.
Päättäjien toiveissa on, että italialaiset seurajoukkueet voisivat palata töihin – eli joukkueharjoituksiin – pääsiäisen jälkeen, eli jo reilun viikon kuluttua. Kaikki riippuu tosin Italian hallituksen hyväksynnästä, sillä näillä näkymin hallitus suunnittelee jatkavansa maan ulkonaliikkumiskieltoa toukokuun 2. päivään asti. Tällöin pääsiäinen tullee armotta liian aikaisin vastaan.
Sen jälkeen, kun harjoituksiin lopulta palataan, otteluiden uudelleen käynnistäminen kestää vähintään kolmisen viikkoa lisää. Ennen uutta starttia tarvitaan ”pienimuotoinen harjoituskausi”.
Spadafora ja Graviana aikovat keskustella asiasta uudelleen ensi viikon lopulla. Palaverin tuloksista riippuu, milloin Serie A -joukkueiden ulkomaalaispelaajien odotetaan palaavan takaisin Italiaan.
[readmore from=Serie-A]
Jos harjoittelemaan pian päästään, on treenit määrä aloittaa pienissä ryhmissä eikä kerralla koko joukkueen voimin. Jalkapalloliitto selvittää lähipäivinä toimia, miten pelaajien ja taustajoukkojen terveydestä voidaan parhaiten huolehtia harjoitusten jatkuessa.
Joka tapauksessa kotimaissaan oleilevien ulkomaalaispelaajien harjoituksiin paluu tapahtuu muita myöhemmin. Sen jälkeen, kun he palaavat Italiaan, tulee jokaisen viettää pakolliset 14 vuorokautta kotikaranteenissa. Tästä kärsivät eniten Juventus, Inter ja Parma, joiden pelaajia on eniten tällä hetkellä Italian ulkopuolella.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta

- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin