Maailmassa on ollut vain aniharvoja jalkapallon pääsarjoja, jotka ovat olleet käynnissä globaalista koronaviruspandemiasta huolimatta. Nyt yksi niistä, Tadzhikistanin pääsarja Vysshaya Liga päätettiin keskeyttää vain neljän pelatun ottelukierroksen jälkeen. Tadzhikistanin jalkapalloliitto tiedotti keskeytyksestä lauantaina.

Kovin pitkään taukoon ei Keski-Aasiassa sijaitsevassa Tadzhikistanissa varauduta, sillä pelejä pyritään jatkamaan jo 10. toukokuuta. Vaikka Tadzhikistanissa ei virallisten tilastojen mukaan olekaan vielä ainuttakaan koronavirustapausta, on syynä taukoon viruksen leviämisen hidastaminen. Kaikki tähänastisetkin sarjaottelut on pelattu ilman yleisöä.

Jalkapallosarjat ovat paraikaa käynnissä Valko-Venäjällä, Turkmenistanissa, Nicaraguassa ja Taiwanissa. 12. huhtikuuta käynnistyneen Taiwanin pääsarjan kaikki ottelut striimataan ilmaiseksi YouTubessa.

Jalkapallosarjat ovat olleet keskeytyksissä lähes puolitoista kuukautta. Monissa maissa kuitenkin epidemia on osoittanut laantumisen merkkejä, ja rajoitukset ovat purreet. Niinpä laajalti valmistaudutaan hiljalleen sarjojen jatkamiseen – joskin useimmissa tapauksissa ilman yleisöä.

Transfermarkt otti selvää lukuisien maiden tilanteesta ja siitä, milloin harjoituksiin ja mahdollisesti otteluihinkin pyritään eri pääsarjoissa pelaamaan. SuomiFutis kokoaa nyt suomeksi yhteen tärkeimmät pohjatiedot. Muistutamme kuitenkin myös siitä, että lähes kaikkialla suunnitelmat ovat toistaiseksi vasta alustavia ja edellyttävät toteutuakseen valtionhallinnon ja terveysviranomaisten suostumuksia.

Eurooppa

Yhtenä ensimmäisistä maista paluuseen valmistautuu Saksa. Bundesliigaseurat ovat harjoitelleet pienryhmissä jo pari viikkoa, ja jos kaikki menee hyvin, pelataan Bundesliigaa jälleen taas 9. toukokuuta – siis jo alle kahden viikon kuluttua. Kyseinen päivämäärä on tavoitteena myös 2. Bundesliigassa. Poliittista päätöstä asiasta odotetaan vappuaattona. Saksan alemmilla sarjatasoilla kauden jatkuminen ei ole alkuunkaan varmaa.

Pelaavatko Niklas Moisander ja kumppanit taas jo vajaan parin viikon kuluttua? Kuva: Getty Images

Englannin Valioliigassa on edetty varovaisin askelin. Harjoituksiin ei ole vielä palattu, ja päätöksiä ollaan lykkäämässä toukokuun loppuun. Alustava, mutta hyvin epävarma päivämäärä Valioliigan jatkamiselle on joidenkin mediatietojen mukaan 8. kesäkuuta. Kauden päätöskierros pelattaisiin 27. heinäkuuta.

Espanjassa on vakaa aikomus pelata sarjakausi loppuun. Toiveissa on, että lupa palata harjoituksiin saataisiin 11. toukokuuta alkaen, ja La Ligaa voitaisiin jatkaa jossain vaiheessa kesäkuuta. Espanja on yksi koronaviruksen pahimmin koettelemista maista.

Espanjan tavoin myös Italiaa COVID-19 on runnellut erittäin ankarasti, mutta tunnelin päässä alkaa onneksi olla jo valoa. Italian jalkapalloliitto FIGC tiedotti torstaina, että Serie A -kauden viimeinen mahdollinen pelipäivä voisi olla 2. elokuuta. Jos kaikki menee hyvin, voisivat pelit jatkua jo toukokuun lopussa. Suunnitelmissa olisi eristää pelaajat tiukasti valvotuille leireille 4. toukokuuta alkaen, ja testata näitä säännöllisesti virustartuntojen varalta.

Ranskan Ligue 1:ssa suunnitelmat ovat jo hieman konkretisoituneet. Pelejä pyritään jatkamaan 17. kesäkuuta alkaen. Pelejä pelattaisiin kahden pelin viikkotahdilla, jotta sesonki voisi päättyä kuukautta myöhemmin.

Turkissa päätetään loppukauden suunnitelmista huhtikuun lopun aikana. Superliigaa on pelaamatta kahdeksan sarjakierrosta ja Turkin Cup tyssäsi välierävaiheeseen. Alustavan suunnitelman mukaan jatkoa on kaavailtu viikonlopulle 12.-14. kesäkuuta.

Portugali on selviytynyt koronaviruskriisistä melko vähällä moniin muihin maihin verrattuna. Sarjan jatkuminen lieneekin realistinen toive. Mitään virallista ei vielä ole, mutta jatkoa on ajateltu touko-kesäkuun vaihteeseen – tyhjille katsomoille Portugalissakin.

Hollanti ja Belgia ovat toistaiseksi merkittävimmät maat, joissa kauden 2019-2020 loput pelit päätettiin jättää pelaamatta. Hollannissa päätös on jo lopullinen, ja Belgiassa se sinetöidään maanantaina. Uusi Eredivisie-kausi pyritään aloittamaan Hollannissa 1. lokakuuta.

Pienimmässä Benelux-maassa Luxemburgissa päätöksiä ei ole vielä tehty, mutta näyttää vahvasti siltä, että myös Luxemburgissa pääsarjakausi jätetään pelaamatta loppuun. Lopullinen ratkaisu tehtäneen kuitenkin vasta toukokuun loppupuolella.

Romanian Liga 1:ssä kautta aiotaan jatkaa näillä näkymin 6. kesäkuuta. Jossain vaiheessa harkinnassa oli loppukauden pelaaminen Turkin Antalyassa, jossa on suuri määrä hotelleja käytettävissä. Romanian liikkumisrajoituksia aiotaan kuitenkin poistaa 15. toukokuuta alkaen, joten pelien vieminen ulkomaille ei ole enää ajankohtaista.

Venäjän Valioliiga keskeytettiin alustavasti toukokuun loppuun saakka. Tarkkaa jatkamispäivämäärää ei ole vielä määritelty, mutta uusi startti ajoittunee kesäkuun puolivälin ja heinäkuun puolivälin väliseen haarukkaan.

Itävallassa epidemia on ollut selvässä laskusuunnassa, joten kauden jatkamiseen suhtaudutaan toiveikkaasti. Viimeisimmän tiedon mukaan palloa pelattaisiin toukokuun puolivälissä. Ensimmäinen peli olisi Red Bull Salzburgin ja Austria Lustenaun välinen Itävallan Cupin loppuottelu.

Myös Sveitsissä on vahva tahto jatkaa kauden pelaamista. Aivan lähiaikoina se ei kuitenkaan onnistu, sillä Sveitsissä on rajattu kokoontumisia viiteen henkilöön kesäkuun 8. päivään saakka. Näin ollen kausi jatkuisi kaiketi vasta kesäkuun loppupuolella.

Puola on yksi ensimmäisistä maista, joissa paluusuunnitelmat ovat konkretisoitumassa. Pelaajat aloittelevat pienryhmäharjoittelua toukokuun puolivälissä, ja jos kaikki sujuu suunnitellusti, pelattaisiin Ekstraklasaa taas 29. toukokuuta alkaen.

Pelaako Petteri Forsellkin taas jo ennen kesäkuuta? Kuva: Juha Tamminen

Skotlannissa tehtiin jo päätös jättää sarjaportaiden 2-5 loppukaudet pelaamatta. Pääsarjan osalta painetta jatkaa kautta luo kuitenkin se, että UEFA uhkasi sulkea tietyn sarjan joukkueet pois europeleistä, elleivät ne yritä viimeiseen asti pelata sarjoja loppuun.

Serbian Superliigassa keskustellaan kauden jatkosta vasta toukokuun lopussa.

Norjassa uusi Eliteserien-kausi ei ala ainakaan ennen kesäkuun puoliväliä. Kesäkuun loppupuolella aloittamista pidetään kuitenkin mahdollisena.

Kesäkuun puoliväliä suunnitellaan myös Ruotsissa. Allsvenskanissa on itse asiassa määritelty toivealoituspäiväksi 14. kesäkuuta. Valtaosasta muita maita poiketen Ruotsissa elätellään pieniä toiveita jopa yleisön päästämisestä katsomoihin.

Kuten hyvin tiedämme, on Suomen Veikkausliigankin aloitus hämärän peitossa. Ennen kesäkuuta ei ainakaan pelata, mutta toivon mukaan mahdollisimman pian sen jälkeen. Kautta tultaneen typistämään, jos pelaamaan ylipäätään päästään. Heinäkuun loppuun saakka Suomessa ovat kiellettyjä yli 500 hengen yleisötapahtumat.

Islannin pääsarjan alkamispäivämääräksi on määritelty 14. kesäkuuta, mutta ajankohta voi vielä siirtyä eteenpäin. Islannissa koronavirustoimet ovat tosin tepsineet erittäin hyvin.

Färsaarilla sarjakauden on määrä alkaa jo 9. toukokuuta. Näin ollen se olisi yksi ensimmäisistä sarjoista, joissa palloa taas potkittaisiin. Färsaarten sarja Betri-deildin jäisi tosin Saksan Bundesliigan varjoon, jos sekin jatkuisi samalla päivämäärällä.

Viron Meistriliigassa ehdittiin pelata maaliskuun alussa ensimmäinen sarjakierros ennen koronatauon alkua. Virallisesti tauko on voimassa vain huhtikuun loppuun, mutta sitä tullaan epäilemättä jatkamaan, sillä vielä ensi viikolla ei Virossa pääsarjafutista pelata. Valmistautumiset ovat kuitenkin hyvässä vauhdissa, sillä jo yli 200 pelaajaa ja taustajoukkojen edustajaa on testattu koronaviruksen varalta. Kaikki tulokset ovat olleet negatiivisia.

Sloveniassa sarjan on määrä jatkua joko 30. toukokuuta tai 6. kesäkuuta. Kausi päättyisi 25. heinäkuuta. Samalla aikajänteellä aiotaan pelata myös Slovenian Cup loppuun, typistetyllä formaatilla.

Myös Tshekissä on onnistuttu koronaviruksen taltuttamisessa melko hyvin, muun muassa kattavan maskipakon avustamana. Fortuna Ligan on määrä jatkua 8. kesäkuuta, mutta ajankohta voi jopa vielä aikaistua. Seuroissa harjoitellaan toistaiseksi kuuden pelaajan ryhmissä.

Kasper Hämäläinenkin lienee jo päässyt pienryhmäharjoittelun makuun. Kuva: Juha Tamminen

Bosnia ja Hertsegovinassa pääsarjapelit jatkunevat joko 24. tai 31. toukokuuta. Kausi päättyisi 19. heinäkuuta. Normaaleihin harjoituksiin palattaisiin kaksi viikkoa ennen kauden jatkamista.

Kazakstanin pääsarjassa ehdittiin pelata kaksi sarjakierrosta ennen keskeytystä. Sarja jatkuu aikaisintaan kesäkuussa, ja ottelukierrosten määrä on tällä kaudella 22 tavanomaisten 33 kierroksen sijaan.

Pohjois-Makedoniassakin toiveet jatkosta on asetettu kesäkuun alkuun. Seuroille halutaan antaa ainakin kolme viikkoa harjoitteluaikaa ennen pelien jatkumista.

Israelissa ollaan askeleen monia muita maita pidemmällä, sillä pääsarjajoukkueet saivat keskiviikkona luvan harjoitella jopa kymmenen pelaajan ryhmissä – joskin ilman kontakteja. Nyt toivotaan, että täysipainoiset harjoitukset voisivat alkaa toukokuun puoliväliin mennessä.

Kroatiassa on päästy jo siihen pisteeseen, että suunnitelmille on lyöty konkreettisia päivämääriä. Sarjan on määrä jatkua 30. toukokuuta ja päättyä 25. heinäkuuta. Lopullisia päätöksiä aikataulusta tehdään 4. toukokuuta.

Pohjois- ja Keski-Amerikka

USA on vielä pahoin koronaviruspandemian kynsissä, eikä MLS:n pelaaminen lähiaikoina ole realistista. Toistaiseksi sarjan alkua on lykätty kesäkuun 8. päivään saakka, mutta on hyvin mahdollista, että pelaaminen ei onnistu vielä silloinkaan.

Meksikon liigasta on pelaamatta seitsemän runkosarjan kierrosta sekä pudotuspelit. Mitään virallista ei ole vielä päätetty, mutta visioissa on sarjan jatko 15. toukokuuta alkaen. Otteluita pelattaisiin kaksi per viikko, jotta kausi saataisiin pakettiin 28. kesäkuuta mennessä.

Etelä-Amerikka

Brasiliassa pelataan tavallisesti aluemestaruuksista helmikuusta huhtikuuhun ja toukokuusta alkaen kansallista sarjaa. Nyt toukokuussa ei pelata missään. Suunnitelmissa on pelata alueellisten sarjojen kaudet loppuun kesäkuussa ja aloittaa mestaruussarja heinäkuussa.

Argentiinassa sarjatoiminta katkaistiin viimeisten joukossa 17. maaliskuuta. Superliigan kausi ehdittiin pelata loppuun, mutta Superligan Cup sekä Argentiinan Cup jäivät toistaiseksi pelaamatta. Jatkoaikataulusta ei vielä ole tietoa.

Kolumbiassa ei hötkyillä, sillä sarjatoimintaa aiotaan jatkaa vasta heinä-elokuussa. Viimeinen sana asiassa on maan terveysministeriöllä.

Ecuador on yksi koronaviruksen raskaimmin koettelemista maista. Kansallinen LigaPro Serie A keskeytettin 14. maaliskuuta kesken kauden viidennen sarjakierroksen. Jatkosta ei ole toistaiseksi mitään suunnitelmia.

Perussa suunnitellaan pääsarjan jatkamista heinäkuussa, mutta kaaos on raju. Monet seurat ovat vahvasti TV-tuloista riippuvaisia, ja keikkuvat konkurssin partaalla. Perun Cup jäänee kokonaan pelaamatta.

Aasia

COVID-19 lähti liikkeelle Kiinasta, ja luonnollisesti Kiinan jalkapallotoiminta jäi tauolle ensimmäisenä. Lopullista päätöstä Superliigan kauden aloittamisesta ei ole tehty, mutta pelien uskotaan jatkuvan joko kesäkuun lopussa tai heinäkuun alussa.“

Japanissa pyritään pelaamaan kausi typistettynä loppuun, siten, että vähintään kolme neljäsosaa kaudesta tulee pelattua. Pääsarjasta ei putoaisi yksikään joukkue, mutta sinne voisi nousta, joten kausi 2021 pelattaisiin laajemman joukkuemäärän kanssa.

[readmore from=Koronavirus]

Etelä-Korean kausi 2020 alkaa 8. toukokuuta – odotetusti ilman katsojia. Tämä on jo vahvistettua tietoa. Alun perin kauden piti alkaa 29. helmikuuta.

Hongkongin Valioliiga alkaa aikaisintaan 15. elokuuta ja päättyy viimeistään 17. marraskuuta. Tämän jälkeen pidetään kolmen viikon paussi ennen kuin aloitetaan kausi 2020-2021, jonka on määrä päättyä seuraavana kesänä.

SuomiFutis seuraa ulkomaisten jalkapallosarjojen jatko- ja alkamisaikeiden edistymistä tarkasti jatkossakin.