Francesco Totti paljasti: Oli aikoinaan lähellä siirtyä Real Madridiin – ”He tarjosivat minulle vaikka mitä, mutta siinä oli yksi ehto”

Francesco Totti päätti legendaarisen ammattilaisuransa keväällä 2017. Totti pelasi koko 24 vuotta kestäneen uransa kasvattajaseuransa AS Roman riveissä.
Totti voitti AS Roman riveissä kerran Serie A:n ja kahdesti Coppa Italian. Totti pelasi seurassa jopa 785 ottelua, joissa syntyi komeat 307 täysosumaa.
Pelaajauransa jälkeen Totti kuului hetken aikaa AS Roman seurajohtoon, kunnes poistui roolista viime kesänä erimielisyyksien vuoksi.
Totti kertoi Líberon haastattelussa olleensa aikoinaan lähellä siirtoa Real Madridiin.
– Sanotaan niin, että minulla oli noin 80 prosenttisesti tarkoitus siirtyä Real Madridiin. AS Romalla oli vaikeaa silloin, vaikka pitää paikkansa, että Franco Sensi (AS Roman legendaarinen seurapresidentti) olisi tehnyt mitä tahansa pitääkseen minut siellä. Real Madrid oli valmis maksamaan mitä vain ja he tarjosivat vaikka ja mitä, mutta siinä oli yksi ehto, Totti paljasti.
– Olisin saanut noin 25 miljoonan euron arvoisen sopimuksen. Olisin saanut kapteenin nauhaa lukuun ottamatta kaiken. Siellä oli nimittäin Raúl. Raúlin piti olla se parhaiten palkattu pelaaja. Hän oli kapteeni ja Real Madridin symboli. Hänen oli oltava kaikissa tapauksissa palkkakuningas. Osti Real Madrid sitten kenet tahansa, piti hänen tienata Raúlia vähemmän.
Tottin mukaan hän teki päätöksen ennemmin sydämellään kuin järjellä.
– Se päätös tuli suoraan sydämestäni. Ajattelin siinä päätöksessä kannattajia, ystäviäni ja perhettäni. Tein jotain erilaista muihin verrattuna. Monet siirtyivät Real Madridiin, Barcelonaan ja Bayern Müncheniin. Tunsin itseni erilaiseksi sen päätöksen myötä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan