Hertha Berlin – Union Berlin: Perjantain kruununa Berliinin paikallinen
Bundesliga
Hertha Berlin – Union Berlin
Perjantai 22.05. klo 21:30
Perjantaina pelataan todella mielenkiintoinen Berliinin derby – tosin hiljainen sellainen katsojien puuttumisen vuoksi. Joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäin alemmassa keskikastissa, eikä putoamisesta ole välitöntä vaaraa. Paikallispeli on toki aina tärkeä, eivätkä poikkeusolot muuta sitä faktaa mihinkään.
Herthan kausi on ollut tapahtumarikas, sillä valmentajia on tullut ja mennyt kuin pyöröovesta. Tämänhetkinen valmentaja Bruno Labbadia on tällä kaudella neljäs Herthassa onneaan kokeilevista koutseista. Labbadian ensipisto joukkueen kanssa oli 0-3 vierasvoitto Hoffenheimistä, mutta totuuden nimissä tulos mairittelee berliiniläisiä kovastikin. Hertha hävisi kauden ensimmäisen derbyn Unionille, joten tässä revanssin tarve on ilmeinen – varsinkin, kun Union on vasta tullut pääsarjakartalle mellastamaan.
Union on nimittäin ollut pääsarjassa oikeinkin pirteä ilmestys, eikä sen asema sarjataulukossa ole millään tavalla vääryys. Ruotsalaistykki Sebastian Andersson on rankonut vastustajia ja viimeistellyt kauden aikana kunnioitettavat 11 maalia. Viime viikonloppuna Union taisteli Bayern Müncheniä vastaan parhaansa mukaan, mutta ei voinut paremmalleen loppujen lopuksi mitään. Herthaan samanlaista kaulaa ei luonnollisestikaan ole.
Lyö vetoa ottelusta:
Olematon tai korkeintaan nimellinen tasoero derbyssä, josta puuttuu yleisö. Moni asia puoltaa tässä Unionia ja kertoimet näyttäisivät riittävän peliin. Vetosuositus on Tasapeli ei vetoa – Union Berlin kertoimella 2,16. Voitosta haulit himaan ja tasapelillä panos takaisin. Eli reilu peli.
tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 150€ asti. Näin 150 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 300€ pelirahaa.
Lunasta n tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 150 euron talletuksella 300€ pelirahaa.
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle