Hertha Berlin – Union Berlin: Perjantain kruununa Berliinin paikallinen
Kuva: Getty Images
Bundesliga
Hertha Berlin – Union Berlin
Perjantai 22.05. klo 21:30
Perjantaina pelataan todella mielenkiintoinen Berliinin derby – tosin hiljainen sellainen katsojien puuttumisen vuoksi. Joukkueet ovat sarjataulukossa peräkkäin alemmassa keskikastissa, eikä putoamisesta ole välitöntä vaaraa. Paikallispeli on toki aina tärkeä, eivätkä poikkeusolot muuta sitä faktaa mihinkään.
Herthan kausi on ollut tapahtumarikas, sillä valmentajia on tullut ja mennyt kuin pyöröovesta. Tämänhetkinen valmentaja Bruno Labbadia on tällä kaudella neljäs Herthassa onneaan kokeilevista koutseista. Labbadian ensipisto joukkueen kanssa oli 0-3 vierasvoitto Hoffenheimistä, mutta totuuden nimissä tulos mairittelee berliiniläisiä kovastikin. Hertha hävisi kauden ensimmäisen derbyn Unionille, joten tässä revanssin tarve on ilmeinen – varsinkin, kun Union on vasta tullut pääsarjakartalle mellastamaan.
Union on nimittäin ollut pääsarjassa oikeinkin pirteä ilmestys, eikä sen asema sarjataulukossa ole millään tavalla vääryys. Ruotsalaistykki Sebastian Andersson on rankonut vastustajia ja viimeistellyt kauden aikana kunnioitettavat 11 maalia. Viime viikonloppuna Union taisteli Bayern Müncheniä vastaan parhaansa mukaan, mutta ei voinut paremmalleen loppujen lopuksi mitään. Herthaan samanlaista kaulaa ei luonnollisestikaan ole.
Lyö vetoa ottelusta:
Olematon tai korkeintaan nimellinen tasoero derbyssä, josta puuttuu yleisö. Moni asia puoltaa tässä Unionia ja kertoimet näyttäisivät riittävän peliin. Vetosuositus on Tasapeli ei vetoa – Union Berlin kertoimella 2,16. Voitosta haulit himaan ja tasapelillä panos takaisin. Eli reilu peli. LYÖ VETO tarjoaa mojovaa bonaria. Talletusbonus on tarjolla peräti 150€ asti. Näin 150 euron talletus tuo sinulle heti hurjat 300€ pelirahaa. Lunasta n tervetulopaketti näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 150 euron talletuksella 300€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne