HIFK:n valmentaja sai Suomen kansalaisuuden – tiivisti osuvasti miltä suomalainen kevät näyttää: ”Se on ehkä stereotypia”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:n kanssa yksivuotisen sopimuksen viime joulukuussa tehnyt valmentaja Mike Keeney sai Suomen kansalaisuuden viime viikolla. Amerikkalaislähtöinen Keeney on työskennellyt jo yli kymmenen vuotta valmennuksen parissa Suomessa.
Deeney kuuluu Tor Thodesenin valmennusryhmään HIFK:ssa, ja hän on nauttinut uuden pestin tuomista haasteista.
– Pidän itse valmentajana eniten pitkäjänteisistä projekteista, joissa rakennetaan ja kehitetään jotain uutta. Tämä oli asia, joka puhutteli minua kun tein sopimuksen HIFK:n kanssa, ja tähän mennessä olen viihtynyt oikein hyvin tässä seurassa, Keeney kertoi seuran nettisivuilla.
Keeney on asunut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta Suomessa vuodesta 2008, joten suomalainen kulttuuri on miehelle varsin tuttu.
– Arvostan suuresti suomalaista mentaliteettia ja työmoraalia. Täällä ihmisen taustalla ei ole suurta merkitystä, vaan menestystä ja arvostusta saavuttaa tekemällä töitä hyvin ja kovaa. Tämä on läsnä koko suomalaisessa yhteiskunnassa, eikä pelkästään jalkapallon maailmassa. Jokainen voi menestyä ja saada arvostusta, jos sen eteen on valmis tekemään töitä, Keeney sanoi.
Sujuvasti ruotsia ja suomea puhuvalta Keeneylta kysyttiin, onko jokin asia yllättänyt tai ihmetyttänyt häntä suomalaisessa arjessa. Esiin nousi suomalainen kevät, johon oleellisesti kuuluu miehen mukaan t-paidat ja shortsit.
– Olen kyllä jo nähnyt lähes kaiken, mutta mieleen on jäänyt yksi asia, johon kesti aikansa tottua. Se on ehkä stereotypia, mutta kun ulkomaalaisena tulin tänne, kiinnitin huomiota ihmisten vaihteleviin tunnelmiin eri vuodenaikoina.
– Kun keväällä on 12 astetta ja aurinko paistaa, suomalaiset liikkuvat ulkona t-paidoissa ja shortseissa, kun taas talvella ihmisiä ei samalla tavalla näe tai tapaa. Silloin monet ovat enimmäkseen kotona tekemässä omia juttujaan. Mutta heti kun aurinko taas paistaa, se on jo itsessään sosiaalinen tapahtuma, ja kaikki menevät ulos tapaamaan toisiaan.
HIFK-valmentaja @Mike_Keeney sai hiljattain kauan odotetun uutisen, kun hänestä tuli virallisesti Suomen kansalainen pitkän hakemusprosessin jälkeen. Lue Miken haastattelu HIFK:n sivuilta! hifkfotboll.fi/2020/05/mike-k…
hifkfotboll.fi
Mike Keeney – yli kymmenen vuotta valmentajana Suomessa
Pitkän valmennusuran Suomessa tehnyt valmentaja Mike Keeney solmi marras-joulukuun vaihteessa yksivuotisen sopimuksen HIFK:n kanssa ja liittyi täten mukaan Tor Thodesenin johtamaan valmennustiimiin…
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin