Juventus-pomo kuvaili siirtomarkkinoiden muutoksia koronakriisin jälkeen – otti kantaa myös Paul Pogban tilanteeseen
Kuva: Getty Images
On päivänselvä asia, että koronaviruspandemia tulee muuttamaan jalkapallon siirtomarkkinoita ainakin joksikin aikaa. Niin isot kuin pienemmätkin seurat ovat talouskurimuksessa, eikä tulevassa siirtoikkunassa takuulla tulla näkemään samanlaisia kolminumeroisten miljoonasiirtojen ryöppyä kuin viime vuosina.
Juventuksen jalkapallojohtaja Fabio Paratici luonnehti Sky Sport Italian haastattelussa koronaviruksen jälkeisiä siirtomarkkinoita ”luoviksi ja elastisiksi”. Paratici pitää todennäköisenä, että siirtokorvaukset tulevat putoamaan tuntuvasti, ja koko sopimusrakenne voi tulla tilapäisesti muuttumaan. Juventus-pomo pitää jopa jonkinlaisia NBA:sta ja NHL:stä tuttuja ”treidejä” mahdollisina.
– Seuroilla tulee varmasti olemaan vaikeuksia selvitä madaltuneilla tuloilla. Meidän täytyy olla luovempia ja elastisempia ja etsiä erilaisia malleja siirroille. Minä uskon, että tulemme näkemään paljon vaihtokauppoja. Emme tietenkään voi hyödyntää NBA-draftia, sillä se on suljettu järjestelmä.
– Meidän pitäisi ottaa muutenkin enemmän mallia NBA:sta ja Yhdysvaltain urheilusta. Valioliigalla on nyt iso etu muihin liigoihin nähden, koska he hallitsevat brändiä ja edustavat koko liigaa yksittäisen seurojen sijaan.
Paraticin mukaan lainapesteistä tulee lähivuosina aiempaa yleisempiä.
– Tulemme näkemään enemmän pidempiä lainapestejä. Kahden, jopa kolmen vuoden mittaisia. Jotkut uskovat, että aloittaisimme kauden 2020-2021 samoilla pelaajilla kuin kauden 2019-2020. Sekin on mahdollista.
– Rahaa liikkuu vähemmän, sen tietää jokainen. Elämme globaalisti vaikeita aikoja, emme vain jalkapalloilussa. Sen vaikutukset tuntuvat kaikkialla. Siksi luulen, että näemme pidempiä lainoja. Epävarmoina aikoina ihmiset ennemmin vuokraavat kuin ostavan taloja, Paratici esittää vertauskuvallisesti.
– Jos maailman 12-15 suurinta seuraa vaihtavat keskenään pelaajia, siirtojen arvo ei putoa. Kun ostamme uuden pelaajan, se on eri juttu. Silloin siirtosummat putoavat.
[readmore from=Koronavirus]
Manchester Unitedin Paul Pogba on yhdistetty huhuissa palaavaksi jälleen Juventukseen – mahdollisesti vaihdossa joko Miralem Pjaniciin tai Douglas Costaan. Paratici kuitenkin muistuttaa, että Pogban palkkavaatimuskin voi muodostua siirron esteeksi. Cristiano Ronaldosta Juventus on maksanut valtavasti sekä siirtosummana (100 miljoonaa euroa) että palkkoina, mutta portugalilaisen supertähden brändi lisää seuran tuottoja automaattisesti.
– Pogba on mahtava pelaaja, mutta loogisesti hänen palkkavaatimuksiinsa on nyt vaikeampaa vastata. Tai ainakin on olemassa harvempia seuroja, jotka ovat sellaisia summia valmiita maksamaan, Paratici tiivistää arvoituksellisesti.
Lähde: Football-Italia
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin