Niklas Moisanderin Werder Bremen isännöi maanantai-iltana Lukas Hradeckyn Leverkusenia Bundesliigassa. Leverkusen voitti kamppailun maalein 4-1.

Ottelu oli kummallekin ensimmäinen yli kahteen kuukauteen, sillä Bundesliiga oli muiden jalkapallosarjojen tapaan tauolla koronaviruspandemian vuoksi.

Vaikka kummatkin olivat olleet pelaamatta muutaman kuukauden ajan, olivat lähtökohdat otteluun hyvin erilaiset. Werder Bremen pelaa yhtä mittavan seurahistoriansa surkeimmista kausista ja vaihtaa tällä menolla sarjatasoa kauden jälkeen. Hienon kevätkauden pelannut Leverkusen sen sijaan taistelee tosissaan paikasta Mestarien liigaan ensi kaudeksi.

Moisander ja Hradecky olivat joukkueidensa avauskokoonpanossa totuttuun tapaan.

Leverkusen otti pelin hallinnan itselleen heti alusta saakka, ja kykenikin luomaan muutaman näennäisen maalipaikan avausjakson ensimmäisen puolikkaan aikana.

Puolen tunnin kohdalla Leverkusenin ykköstähti Kai Havertz puski Moussa Diabyn laadukkaan keskityksen ohi Werder Bremenin maalia vartioineen Jiří Pavlenkan. Diaby haastoi Marco Friedlin laidallaan, ohitti hänet ja lähetti keskityksen kohti takatolpalle juossutta Havertzia, ja nuorukaisella oli helppo työ puskea vieraat maalin etumatkalle.

Werder Bremen tasoitti kamppailun kuitenkin liki seuraavasta hyökkäyksestään. Leonardo Bittencourt antoi kulmapotkun ja isäntien Theodor Gebre Selassie pääsi ohjaamaan pelivälineen maalin edustalta ohi voimattoman Hradeckyn. Osuma oli 33-vuotiaan tsekkiläispuolustajan kauden toinen. Kyseessä oli Werder Bremenin ensimmäinen maali kotistadionillaan sitten marraskuun.

Werder Bremen ei kuitenkaan kyennyt iloitsemaan tasoitusmaalistaan muutamaa minuuttia pidempään. Huippuseurojen kiinnostuksen kohteena oleva Havertz pääsi nimittäin puskemaan Leverkusenin johtoon vapaapotkusta. Kerem Demirbay keskitti pallon isäntien boksiin, ja Werder Bremenin puolustus nukkui pahasti päästäessään Havertzin puskemaan Leverkusenin täysin vapaasti johtoon.

Toisen jakson alussa Moisander sai varoituksen kaadettuaan Havertzin epäonnistuneen kosketuksensa jälkeen. Viittä minuuttia myöhemmin Leverkusen pääsi taas käyttämään Werder Bremenin lepsun puolustamisen hyväkseen. Loistavan ottelun pelannut Diaby keskitti boksin keskustaan, jossa siihen juossut Mitchell Weiser odotti ja puski Leverkusenin jo kahden maalin etumatkalle.

Vielä vartti ennen loppua Demirbay vastasi Leverkusenin neljännestä päästyään nokikkain Pavlenkan kanssa. Demirbay nosti pallon komeasti ohi maalivahdin, ja viimeisteli loppulukemat.

Leverkusen nousi voiton myötä 50 pisteeseen. Neljäntenä oleva RB Leipzig on pisteen Leverkusenia edellä.