”Se on helppo huudella” – Jari Litmanen sai urallaan kovaakin kritiikkiä päätöksistään, nyt ”Kuningas” puolustautuu
Kuva: Juha Tamminen
Jari Litmanen on varmasti maailman yksi parhaista asiantuntijoista kertomaan, mitä lopulta seurasiirto todella tarkoittaa pelaajan näkökulmasta. Urallaan yli kymmenen kertaa seuraa vaihtanut Litmanen ei kadu yhtäkään seurasiirtoa uransa varrelta.
Litmanen kertoi Unibetin Kuninkaan Puhe -podcastissa uransa varrella tapahtuneista siirroista. Litmanen lähti Ajaxiin vuonna 1992. Seuraava siirto tapahtui vuonna 1999, kun Litmanen siirtyi Ajaxista Barcelonaan. Vuosien 2001-2011 välisenä aikana seura vaihtui vielä kahdeksan kertaa, ja Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilija ehti nähdä uransa aikana muun muassa Valioliigan, Bundesliigan, La Ligan sekä Allsvenskanin.
Litmanen kertoi, ettei uralta ole jäänyt mikään siirto hampaankoloon. ”Litti” kertoi myös, ettei ole jäänyt harmittelemaan sellaisia siirtoja, jotka eivät lopulta koskaan toteutuneet. Niitäkin nimittäin riittää. Esimerkiksi saksalaisjätti Bayern München halusi suomalaistaiturin 1990-luvun lopulla.
– Olen aina miettinyt asiat mahdollisimman pitkälle itseni kannalta. Olen laittanut plussat ja miinukset paperille ja tehnyt sen hetken parhaimman tietoni mukaan päätöksen. Siinä on niin paljon asioita otettava huomioon, kun tekee päätöksen siirtymisestä toiseen seuraan.
– Olen esimerkiksi pelannut kuudessa eri maassa, eri tasoisissa seuroissa. Se ei sisällä vain sitä, että pelaat jalkapalloa jossain, vaan sinä myös asut jossain maassa ja kaupungissa, jossa on eri kieli ja eri kulttuuri. Olen aina miettinyt näitä asioita mielummin liian kauan kuin tehnyt päätöksen liian nopeasti, Litmanen kertoo podcastissa.
Litmanen on ollut totta kai myös median hampaissa. Seurasiirtoja on saatettu kritisoida voimakkaasti. Litmasen mukaan kritiikiltä on usein puuttunut konteksti, koska pelaajan näkökulmaa on ulkopuolelta vaikea nähdä.
– Minunkin päätöksiin on otettu monta kertaa julkisesti kantaa. Niin, että ”aa, se ei tiedä nyt mitä tekee tai nyt siellä on raha, joka on (siirron) takana”. Se on aina helppo huudella jostain sivulta, että mitä pitäisi tehdä, kun itsellään ei ole mitään tekemistä itse asian kanssa. Siinä on koko elämä rakennettava aina täysin nollasta, kun esimerkiksi muutat maasta toiseen.
– Minulla ei ole yhtäkään päätöstä, joka olisi jäänyt vaivaamaan, Litmanen vakuuttaa.
Barcelonassa Litmanen ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Loukkaantumiset vaivasivat, eikä suomalaispeluri päässyt oikein koskaan vauhtiin La Ligassa. Vaikkakin entiset pelikaverit Barcelonasta, kuten esimerkiksi Xavi sekä Carles Puyol, ovat myöhemmin kehuneet suomalaisen taidot maasta taivaisiin.
Litmanen näkee Barcelonan olleen silti tärkeä kokemus.
– Olen tänä päivänäkin yhä sitä mieltä, että oli hyvä päätös lähteä Barcelonaan. Pääsin sieltä vielä eteenpäin Liverpooliin, kun asiat muuttuivat Barcelonassa, Litmanen muistelee.
– Jälkeenpäin voi aina tietysti miettiä, että olisiko voinut tehdä toisin. Minulle ei oikeastaan sellaisia tilanteita ole. Ne (siirrot) eivät ole olleet hetken päätöksiä.
Litmanen myöntää toki, etteivät pelit aina menneet täysin toiveiden mukaisesti.
– Kaikissa paikoissa ei todellakaan ole mennyt niin kuin olin itse ajatellut ja kuvitellut. Monessa paikassa on ollut loukkaantumisia ja sitten on ollut politiikkaa.
Voit kuunnella Kuninkaan puhe -podcastjakson tästä linkistä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena