IS: Mehmet Hetemaj pelasti lapsen hengen – ”Olen katsonut Baywatchia”
Kuva: Juha Tamminen
SJK:n kokenut keskikenttäpelaaja Mehmet Hetemaj teki torstaina Seinäjoen Kyrkösjärvellä uroteon. Hetemaj oli viettämässä kaunista kesäpäivää tekojärvellä äitinsä kanssa, kun hän huomasi alle 10-vuotiaan pojan joutuneen uimapatjaltaan veden varaan.
Hetemajt juoksivat nopeasti veteen ja saivat pojan pelastettua. Rannalla oli muutamia silminnäkijöitä. Uimavalvonta rannalla alkaa arkisin kello 12, ja uhkaava tilanne tapahtui aamupäivän aikana.
Tapauksesta kertoi torstaina Ilta-Sanomat, joka tavoitti Hetemajn haastattelua varten.
– Olimme äidin kanssa ottamassa aurinkoa. Olimme noin kymmenen metrin päässä vedestä, Hetemaj kertoo tilanteesta.
Pojan äiti oli lähellä, kun Hetemajt reagoivat. Ensin paikalle ehti Hetemajn äiti ja sitten SJK:n kapteeni itse.
– Hän (pojan äiti) huomasi tilanteen, mutta se tapahtui niin nopeasti. Äitini sai kiinni pojasta. He menivät kuitenkin molemmat veden alle, joten lähdin myös itse veteen. Pääsin pojan luokse ja nostin hänet pinnan yläpuolelle.
– Olen katsonut Baywatchia ja vastaavia televisio-ohjelmia, ja niiden perusteella pelastaminen näyttää helpolta. Se olikin todella vaikeaa, vaikka kyseessä oli alle kymmenvuotias poika, Hetemaj jatkoi.
[readmore from=Hetemaj-Mehmet]
– Nostin vain molemmin käsin pojan pinnalle ja potkin jaloilla eteenpäin. Uin muutaman metrin kunnes sain jalat pohjaan. Tekniikkani ei ollut oikea, koska se tuntui liian raskaalta.
Veikkausliigapelaajat ovat kunnostautuneet viime vuosina hengenpelastajina useamminkin. Viime kesänä KPV:n kapteeni Ville Koskimaa pelasti veden varaan joutuneen naisen Kokkolassa. Vuonna 2014 puolestaan Tuco pelasti ottelussa Bobbie Friberg Da Cruzin hengen, kun tämä nielaisi kielensä taistelun tuoksinassa. Tällä kaudella SJK:ssa pelaava Tuco sai sittemmin toiminnastaan hengenpelastusmitalin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veikkausliigassa säväyttänyt Manasse Kusu löysi uuden seuran
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?