Italiassa rasismia todistanut Carlo Ancelotti: jalkapallolla tärkeä rooli asioiden muuttamiseksi

Entinen Napoli-pomo Carlo Ancelotti kertoo The Guardianin haastattelussa, miten italialaisjoukkue kamppaili topparinsa Kalidou Koulibalyn kohtaamaa rasismia vastaan. Maailman parhaiden puolustajien joukkoon lukeutuva Koulibaly on joutunut useasti rasististen huuteluiden kohteeksi Italiassa.
Jalkapallomaailma on osana Black Lives Matter -kampanjaa osoittanut tukensa rasisminvastaisessa taistelussa. Valioliigassa joukkueet ovat polvistuneet ennen aloituspotkua, ja pelipaitojen selässä on nimen sijasta lukenut ”Black Lives Matter”.
Nykyään Evertonia luotsaava Ancelottin mukaan jalkapallolla on tärkeä rooli ihmisten kouluttamisessa ja asenteiden muuttamisessa.
– Miljoonat ihmiset seuraavat jalkapalloilijoita, katsovat mitä he tekevät ja kuulevat mitä he sanovat, Ancelotti sanoo.
Ancelotti toimi Napolin managerina vuonna 2018, kun Internazionalen fanit tekivät apinaääniä Koulibalya vastaan. Ancelotti kertoi puolustajalleen, että seura tukee häntä.
– Sanoin hänelle, että olemme hänen puolellaan, ja että taistelemme hänen kanssaan. Ei ollut oikein, että hänen piti kohdata noita ongelmia. Sanoin, että yritämme muuttaa asioita.
– Kalidoulla on vahva luonne ja hän oli vihainen. Surullinen myös. Se ei ollut hänelle uutta, mikä teki hänestä vielä surullisemman. Nyt on vuosi 2020, tätä ei voi tapahtua.
Ancelotti kertoo, että Napoli pyysi kolmesti tuomaria keskeyttämään ottelun Interiä vastaan. Tuomaristo ei kuitenkaan kuunnellut Ancelottin toiveita.
– Siihen aikaan säännöt eivät olleet niin selkeitä. Mutta sitten lehdistö antoi painetta, ja säännöt ottelun keskeyttämisestä muuttuivat. Sen jälkeen Koulibaly ei kohdannut enää huutelua.
– Jos haastat ihmisiä ja laitat heidät ajattelemaan, asiat voivat muuttua, Ancelotti toteaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä