KuPS:n huippulupaukselle pitkä jatkosopimus – ”Yksi lahjakkaimmista suomalaispelaajista”
Kuva: Juha Tamminen
Kuopion Palloseura ja maalivahti Hemmo Riihimäki ovat solmineet kauden 2023 loppuun asti ulottuvan jatkosopimuksen.
Riihimäki, 17, debytoi KuPS:n edustusjoukkueessa helmikuussa Suomen Cupin lohkovaiheen päätösottelussa Rovaniemen Palloseuraa vastaan pitäen maalinsa puhtaana 4-0-voitossa.
– Olen iloinen, että jatkostani saatiin sovittua jo näin hyvissä ajoin. Tavoitteeni on olla joukkueen ykkösvahti viimeistään ensi kaudella (2021) ja sitä kautta kehittyä aina ulkomaille saakka. Tulevaisuudessa tavoittelen paikkaa Euroopan suurissa sarjoissa, Riihimäki kommentoi KuPS:n tiedotteessa.
Hän on käynyt näyttämässä osaamistaan myös ulkomailla. Viimeksi maaliskuun alussa Riihimäki vietti viikon Englannin Mestaruussarjassa pelaavan Blackburnin kanssa. Nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo on viettänyt testijaksoja myös muun muassa Saksassa.
KuPS:n urheilutoimenjohtaja Jonne Lindblom on iloinen maalivahtilupauksen jatkosopimuksesta.
– Olemme todella tyytyväisiä, että saimme Hemmon kanssa monivuotisen jatkosopimuksen aikaan. Hän on seuran oma kasvatti ja yksi lahjakkaimmista suomalaispelaajista. Hän on tulevaisuuden ykkösmaalivahti, tervepäinen ja fiksu nuori mies. Ulkomaan kentät tulevat varmasti kutsumaan ennemmin tai myöhemmin.
– Jatkosopimus osuu hyvin meidän kehittämissuunnitelmaan Hemmon kohdalla. Mikäli hänen kehittymisensä jatkuu odotetulla tavalla, hänellä on kaikki mahdollisuudet nousta joukkueen ykkösvahdiksi jo hyvinkin pian. Hän lukee peliä erinomaisesti, ja nuorukaisen henkiset ominaisuudet ovat jo nyt aivan huippuluokkaa. Uranäkymät on todella hyvät, ja uskon, että hän tulee pääsemään urallaan todella pitkälle, lisää KuPS:n maalivahtivalmentaja Jori Särkkä.
"Hän on tulevaisuuden ykkösmaalivahti ja ulkomaan kentät kutsuvat varmasti ennemmin tai myöhemmin."
Kuopion Palloseura ja maalivahti Hemmo Riihimäki pitkään jatkosopimukseen: kups.fi/fi/uutiset/kup… #KuPS #veikkausliiga #minihuuhkajat
Kuopion Palloseura ja maalivahti Hemmo Riihimäki pitkään jatkosopimukseen: kups.fi/fi/uutiset/kup… #KuPS #veikkausliiga #minihuuhkajat
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
