RoPS vahvisti: Talvella saapunut ongelmapelaaja poistui seurasta jälleen – ”Meillä oli Waton suhteen isot odotukset”
Kuva: Juha Tamminen
RoPS ja Wato Kuaté ovat purkaneet sopimuksensa perjantaina. RoPS ilmoitti tapauksesta verkkosivuilleen ilmestyneessä tiedotteessa.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun keskikenttäpelaaja poistuu RoPS:n paidasta ennen aikojaan. Kuaté edusti seuraa ensimmäisen kerran keväällä 2018, mutta kyseinen pesti päättyi vain muutaman kuukauden jälkeen, jolloin sopimus purettiin.
Tällä kertaa Kuaté oli saapunut Rovaniemelle joulukuussa, ja ehti pelata muutamassa Suomen Cupin ottelussa.
Kuatén välit RoPS:n kanssa aiemmalla pestillä tulehtuivat, ja portugalilainen lähti seurasta ovet paukkuen. RoPS:n päävalmentajan Vesa Tauriaisen mukaan Kuaté ei kyennyt tällä kertaa sitoutumaan seuran toimintaan.
– Meillä oli Waton suhteen isot odotukset, mutta valitettavasti kauden lähestyessä hän osoitti, ettei pystynyt sitoutumaan yhteiseen toimintaamme, Tauriainen totesi seuran julkaisemassa tiedotteessa.
Joulukuussa Rovaniemen Palloseuraan toistamiseen liittynyt Guirlain Désiré Wato Kuaté ei enää jatka pelaamista seurassa. Sopimus on katkaistu tänään yhteisymmärryksessä.
rops.fi/miehet/edustus…
rops.fi/miehet/edustus…
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen