Bundesliigan ensi kauden alkamisen raamit selvillä – katsojien läsnäolo auki
Kuva: Getty Images
Saksan Bundesliiga siinä ensimmäisenä onnistui. Se pelasi ensimmäisenä Euroopan merkittävistä talvisarjoista kautensa loppuun koronakeskeytyksestä huolimatta. Bundesliigassa pelit jatkuivat muita suursarjoja aiemmin, ja sarja pelattiin päätökseen jo viime viikonloppuna – tunnetusti ilman yleisöä.
Pelaamatta on enää kaksiosainen karsinta viimeistä pääsarjapaikasta ensi kaudelle. Karsinnassa ovat vastakkain Werder Bremen ja Heidenheim.
Koronakauden päätyttyä uutta kautta suunnitellaan jo. Liigaorganisaatio DFL:n toimitusjohtaja Christian Seifert vahvisti Weltin haastattelussa, että kausi 2020-2021 alkaa joko 11.9. tai 18.9. Siis monta viikkoa tavallista myöhemmin. Tämä johtuu tietysti siitä, että elokuu on vielä pyhitetty europeleille.
– Keskustelemme vielä (jalkapalloliitto) DFB:n kanssa, Seifert sanoi korostaen sitä, ettei lopullinen päätös uuden kauden startista ole vielä syntynyt.
Aikatauluun vaikuttaa muun muassa se, että tavallisesti Saksassa pelataan sarjan avauskierrosta edeltävänä viikonloppuna Saksan Cupin ensimmäinen varsinainen kierros. Lisäksi on mahdollista, että europeleissä elokuussa pelaavat joukkueet Bayern München, RB Leipzig, Wolfsburg ja Bayer Leverkusen aloittaisivat kautensa muita joukkueita myöhemmin.
– Näinä aikoina tarvitaan tiettyä joustavuutta. Se pätee niin kansallisiin liittoihin kuin seuroihinkin. Etsimme kaikille parasta ratkaisua, myös pelaajille, Seifert lisäsi.
[readmore from=Bundesliiga]
Bundesliigan halu olisi, että uuden kauden alkaessa katsomoihin voitaisiin päästää jo jonkin verran katsojia. Toistaiseksi on kuitenkin epävarmaa, onnistuuko se. Virallisesti Saksassa on kielletty massatapahtumat lokakuun loppuun asti, mutta joustaa kenties voitaisiin, jos Bundesliiga laatii tyydyttävän hygieniakonseptin ja esimerkiksi henkilökohtaisen lippujärjestelmän, jonka avulla jokainen katsoja olisi mahdollista jäljittää tarvittaessa jälkikäteen.
– On DFL:n tehtävä kehittää malli riittävän täsmälliselle hygieniakonseptille, Seifert korosti.
Lähde: Kicker
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit