Expressen: Huuhkajien Markus Halsti haluaa pelata Pohjoismaissa – yksi vaihtoehto nousee ylitse muiden
Kuva: Juha Tamminen
Markus Halsti on antanut vihjeen mahdollisesta seuraavasta seuravaihtoehdostaan. 36-vuotias puolustaja etsii uutta työpaikkaa jätettyään Tanskan liigasta pudonneen Esbjergin.
Halsti kertoo ruotsalaislehti Expressenin haastattelussa olevansa erityisesti kiinnostunut palaamaan Ruotsin Allsvenskaniin Malmö FF:n paitaan. Suomen maajoukkuepelaaja edusti seuraa vuosina 2008-2014 voittaen kolme Ruotsin mestaruutta.
Halsti on pelannut Malmön jälkeen myös Yhdysvalloissa DC Unitedissa ja Tanskassa FC Midtjyllandissa.
– Jos Malmö tarvitsee minua, se on aina ykköstoiveeni, Halsti sanoi Expressenille.
Halsti on sopimuksensa Esbjergin kanssa päätyttyä palannut perheineen Suomeen Helsinkiin. Suomalaisen prioriteeissa on pelata Pohjoismaissa, jotta hän pystyisi vierailemaan vaimonsa ja lastensa luona mahdollisimman usein.¨
Haussa olisi lyhyt puolen vuoden mittainen sopimus.
– 36-vuotiaana on hankala kirjoitella kolmen vuoden sopimuksia. Nyt korona-aikana jokainen seura on myös varovaisempi. Kukaan ei tiedä miltä maailma silloin näyttää. Jos onnistuisin, saisin ehkä vielä kuusi kuukautta lisää.
– Haluaisin mielelläni pelata Skandinaviassa, jotta voisin lentää aina Helsinkiin. Jos puhumme pelkästään tunteistani, minun olisi vaikea edustaa toista ruotsalaista seuraa kuin Malmöä. Tämä on kuitenkin ammattini, joten aion antaa kaikkeni riippumatta mitä seuraa edustan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille