HJK:n Riku Riski muisteli Helsinki Cupissa junioriaikojaan: ”Jalkapalloon keskittyminen oli aika villi päätös”
Kuva: Juha Tamminen
HJK:n Riku Riski oli käynnissä olevassa Helsinki Cupissa haastateltavana turnauksen Facebook-sivulla tehdyssä livelähetyksessä.
HJK on voittanut kauden kaksi ensimmäistä peliään, kun ensin FC Lahti kaatui 4−0 ja sitten oli Hakan vuoro taipua maalein 3−1. Riski kertoi, että kauteen valmistautuminen oli poikkeuksellista koronaviruksen takia.
− Yllättävän hyvin kuitenkin saatiin homma joukkueena toimimaan ja olemme olleet valmiina, kun tosipelit ovat alkaneet. Toivottavasti jatkamme samaa rataa, Riski sanoi.
Täksi kaudeksi Klubin riveihin siirtyi myös Rikun pikkuveli Roope Riski. Veljeksillä on ikäeroa kaksi vuotta, ja molemmat pelasivat 2000-luvun taitteessa junioreina Maskun Palloseurassa.
− Ei meillä mitään kähinää ollut ikinä, vähän vain kilpailtiin keskenämme hyvässä hengessä. Hyvää sparrausta ja tsemppausta meidän välillä on ollut sitäkin enemmän, isoveli kertoi.
MaPS vaihtui Turun Palloseuraan, jossa Riku Riski teki debyyttinsä aikuisten tasolla vuonna 2006.
− Yläasteen jälkeen siirryin Turkuun pelaamaan, mutten pystynyt yhdistämään jalkapalloa ja opiskelua ihan niin hyvin kuin olisin toivonut. Ensisijaisesti jalkapalloon keskittyminen oli aika villi päätös, mutta se toimi minun kohdallani, Riski pohti ja jatkoi.
− Palo pelaamiseen sekä halu kehittymiseen ja uuden oppimiseen olivat minulla niin kovia, että se oli lopulta aika selkeä ratkaisu kohdallani.
Riskin ura on lopulta vienyt Veikkausliigan ja Suomen maajoukkueen lisäksi ulkomaille, kun tutuiksi ovat tulleet Puola, Ruotsi, Norja ja lyhyellä lainalla myös Skotlanti.
− Kuitenkin neuvoni nykyjunioreille on, että vaikka treenaisi kovaa ja tavoitteellisesti, niin välillä on hyvä vain kikkailla ja pitää hauskaa kavereiden kanssa, Riski muistutti.
− Itse yritin tehdä hommia vähän liiankin tosissaan 10-vuotiaasta ylöspäin, eikä aina ollut niin hauskaa kuin olisi pitänyt olla. Oikea tasapaino pitää löytää, ja jokainen tekee sen tavallaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin