Huikeaa jalkapallodraamaa Töölössä – HIFK voittoon viimeisellä sekunnilla!
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:n ja SJK:n välisessä kamppailussa tarjoiltiin suurta jalkapallodraamaa. Helsinkiläisten suureksi sankariksi nousi lopulta Sakari Mattila, jonka kaksi maalia veivät pisteet pääkaupunkiin lukemin 2-1.
HIFK siirtyi 27. minuutilla johtoon Mattilan upealla vapaapotkumaalilla. Rankkarialueen kulmasta lähtenyt millintarkka laukaus painui vastustamattomasti SJK:n verkkoon.
Rikkonaista ottelua säestivät lukuisat jaetut varoitukset, joita nosteltiin kaikkiaan 12 kappaletta. Kaksi näistä nousi vieraiden Tero Mäntylälle, joka ajettiin toisen keltaisen myötä ulos reilu tunnin pelin jälkeen.
Miesalivoimasta huolimatta SJK:n onnistui tuoda peli tasoihin reilut 10 minuuttia ennen päätösvihellystä. Pitkä kukkupallo jäi pomppimaan HIFK:n rangaistusalueen edustalle, josta Tuco nappasi pelivälineen kuin varkain, ja taikoi kuin tyhjästä SJK:n tasoihin.
Mainos-tv:n sanoin, ei tässä kuitenkaan vielä kaikki. Draamankaari sai huipennuksensa lisäajan kuudennella minuutilla, kun viimeiseen hyökkäykseen pallon maalille keskittäneen Moshtagh Yaghoubin syöttö löysi Mattilan, joka jätti muut puskupallossa kakkoseksi. Mattilan pusku painui tolppaa hipoen maalin sisään, ja näin HIFK sai huikealla tavalla täyden pistepotin palkinnoksi illan työstään.
Ottelun jälkeen Ruudun haastattelussa nähtiin hyvin pettynyt SJK-pelaaja Mehmet Hetemaj.
– Paska fiilis tappion jälkeen, Hetemaj kuittaa tyhjentävästi.
– Tosi outo peli kaikin puolin. Ei ollut mikään paras peli meiltä, mutta ei HIFK:llakaan ollut juuri mitään, yksi vapari ja tuo viimeinen tilanne. Ei saisi päästää viimeisessä tilanteessa kaveria tekemään.
Riemukkaasta voitosta huolimatta HIFK:n sankari Mattila kuvailee ottelua sekavaksi.
– Näytti jo pahalta, vaikka SJK sai punaisen kortin, he nousivat vielä tasoihin. Onneksi sitten saatiin tuo vika tilanne ja raavittua kolme pistettä, jotka meidän seura tarvitsee tällä hetkellä, Mattila kommentoi.
Mattila kävi Ruudulle myös lyhyesti läpi tärkeitä osumiaan.
– Mosalla (Yaghoubi) oli jo pallo siellä kulmassa ja hän mietti, että vetäisi suoraan maalin. Ajattelin, että minäkin voisin vetää. Muutama on tullut uralla noita ja nyt taisi onnistua hyvin.
– Tietenkin tuo vikan tilanteen maali, eihän mikään ole ihanampaa kuin viimeisellä hetkellä raapia voitto sieltä. Niin kuin sanoin, tämä oli meidän seuralle tosi tärkeä voitto.
Voiton myötä HIFK on sarjataulukossa kuudentena neljän kierroksen jälkeen. SJK puolestaan on pari pistettä taaempana sijalla kahdeksan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti