Huippukevään pelannut Joel Pohjanpalo harmillisessa tilanteessa – ei saa harjoitella Leverkusenin kanssa

© Kuva: Getty Images

Huuhkajien hyökkääjällä Joel Pohjanpalolla on takana hieno kevät.

Sinnikkäät loukkaantumishuolet selättänyt Pohjanpalo, 25, vaihtoi tammikuussa Saksassa seuraa, kun hän lähti Bayer Leverkusenista lainalle toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaan HSV:hen.

Lainasiirto oli henkilökohtaisella tasolla jymymenestys, sillä Pohjanpalo pelasi 14 ottelua ja teki yhdeksän maalia. HSV:n kausi päättyi kuitenkin pettymykseen, kun pääsarjaan paluuta tavoitellut joukkue jäi lopulta niukasti nousukarsintojen ulkopuolelle.

– Lainasiirron tavoitteena oli saada peliaikaa ja tietysti tehdä maaleja. Tavoite onnistui lähes täydellisesti. Yksi juttu ei mennyt suunnitelmien mukaan, Pohjanpalo kertoo Palloliiton sivuilla

– Se toteutumaton tavoite oli sarjanousu. Lähdin siitä, että pystyn auttamaan HSV:n nousemaan takaisin Bundesliigaan, sinne missä HSV:n seurana pitäisi olla. Se osa tavoitteesta jäi vajaaksi.

Pohjanpalo oli HSV:n kolmanneksi paras maalintekijä päättyneellä kaudella. Kuva: Getty Images

Pohjanpalo siirtyi Leverkuseniin jo vuonna 2013, mutta hänen näytönpaikkansa ovat jääneet lainasiirtojen, loukkaantumisten ja kilpailutilanteen takia vähiin.

Peliaikaansa nähden Pohjanpalo on kuitenkin ollut todella tehokas. Hän on pelannut Leverkusenissa 22 ottelua tehden niissä yhteensä kahdeksan maalia. Keskimäärin verkko on heilunut noin 52 minuutin välein.

Pohjanpalon ja Leverkusenin sopimusta on jäljellä vielä kaksi vuotta. Werkselfin pelaavaan kokoonpanoon murtautuminen on yhä hänen ensisijainen tavoitteensa.

– Siitä tietysti lähdetään. Olen näyttänyt, että pystyn pelaamaan tuolla tasolla. Kilpailu on tietysti huippujoukkueissa huippukova. Enkä usko, että kilpailutilanne mitenkään muuttuu seuraavallakaan kaudella.

– Vielä on turha spekuloida sillä, missä kausi loppujen lopuksi alkaa. Nyt keskityn vain siihen, että olen valmis, kun pelit jatkuvat. Tietysti julkisuudessa spekuloidaan paljon erilaisilla siirroilla, mutta sen voin sanoa, että siirtomarkkinat ovat ymmärtääkseni täysin jäässä juuri tällä hetkellä johtuen poikkeuksellisesta keväästä ja loppukaudesta.

Pohjanpalo debytoi Leverkusenissa elokuussa 2016 ja onnistui heti maalinteossa Borussia Mönchengladbachia vastaan. Kuva: Getty Images

Leverkusenin kausi jatkuu vielä elokuussa Eurooppa-liigassa, jossa joukkue on selviytynyt 16 parhaan joukkoon. Neljännesvälierien ensimmäisessä osassa Leverkusen kaatoi Glen Kamaran edustaman skottijätti Rangersin vieraskentällä 3-1. Huuhkajien ykkösvahti Lukas Hradecky pelasi totuttuun tapaan saksalaisten maalilla. Toinen osa pelataan 6. elokuuta, ja otteluparin voittaja saa vastaansa italialaisen Internazionalen tai espanjalaisen Getafen.

Pohjanpalo on ikävässä tilanteessa, sillä hän ei saa pelata tämän kauden europeleissä tai edes harjoitella Leverkusenin kanssa.

– Koska olin lainalla viime keväänä HSV:ssa, minua ei rekisteröity Eurooppa-liigaan mukaan. Sehän oli tarkoitus pelata jo keväällä loppuun. Koronasääntöjen vuoksi en saa myöskään osallistua joukkueen valmistavalle leirille ennen Eurooppa-liigan jatkumista.

– Olen varma, että jätkät hoitavat jatkopaikan noista lähtökohdista. ”Luke” pitää viimeistään siitä huolen.

– Sitten onkin kova mittari, kun vastaan tulee huippujoukkue Italiasta tai Espanjasta. Mutta Leverkusenilla on hyvä joukkue, kaikki on mahdollista.


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.