Lääkäri pelkää terveysviranomaisten panevan stopin Ruotsin Allsvenskanin kaudelle: ”Ymmärrän, jos he ihmettelevät touhujamme – niin minäkin teen”
Kuva: Getty Images
Ruotsin Allsvenskania on pelattu nyt kuusi kierrosta. Kauden piti alkaa jo varhain keväällä, mutta koronavirus pakotti liigan alun kesään.
Ruotsissa on pelattu ottelut ilman yleisöä. Aftonbladet kysyi Ruotsin jalkapalloliiton lääkintäkomitean jäseneltä ja Allsvenskanissa pelaavan Falkenbergs FF:n lääkäriltä Sverker Nilssonilta näkemystä siitä, kuinka Ruotsissa on onnistuttu noudattamaan turvallisuusohjeita.
− Voisi kai sanoa, että kaikki meni loistavasti siihen asti, kunnes Uppsalassa nähtiin katastrofi. Sellaista, mitä Sirius−Örebro-matsissa kävi, ei saa enää tapahtua, Nilsson sanoi.
Örebron pelaajista neljän tai viiden on kerrottu voineen huonosti ja oksentaneen ennen ottelua. Syyn kerrottiin lopulta olevan ruokamyrkytys.
Nilssonille tämä ei käynyt selitykseksi. Hän totesi, että selitys ylipäänsä on samantekevä, oli kyseessä sitten ruokamyrkytys tai koronavirustartunta.
− Jos oksentaa ennen lämmittelyä, ei tietenkään saa pelata. Sehän on jo vaarallista itselleenkin. Voi tulla ylikuormitusta, vammoja tai voi jopa pyörtyä, jos kropassa ei ole energiaa ja nestettä, Nilsson muistutti ja jatkoi.
− Ja jos oksentaa saatuaan jonkin tartunnan, saattaa samalla tartuttaa muita. Joten se on jo kahdella tapaa väärin.
Nilsson pöyristeli Örebron piittaamattomuutta. Etenkin näinä maailmanaikoina on kummallista, että pelaajat kirmasivat kentällä pahoinvoinnista huolimatta.
− Vaikka tämä olisi tapahtunut jo viime vuonna, olisin silti ollut hämmentynyt, koska tällaista ei saisi koskaan tapahtua. Sitä on mahdoton hyväksyä, Nilsson äimisteli.
Örebro näytti toiminnallaan kaikille huonoa esimerkkiä.
− Nyt kun tällaista tapahtuu näinä aikoina, se on täysin mielenvikaista, sillä meitä katsotaan nyt erityisen tarkkaan. Jos vastaavanlaista vielä tapahtuu, terveysviranomaiset taatusti panevat stopin Allsvenskanille, Damallsvenskanille, Superettanille ja Elitettanille, Nilsson puhisi.
Nilsson kertoi uskovansa, ettei Ruotsin jalkapallopiireissä ole enää varaa yhteenkään virheeseen.
− Nyt tämä on tapahtunut kerran, joten täytyy varmistaa, ettei näin käy toiste. Muuten käy huonosti, kiltisti sanottuna. Ymmärrän, jos Kansanterveysvirasto (Folkhälsomyndigheten) ihmettelee touhujamme. Koska niin minäkin ihmettelen.
Örebron toiminnasta on valitettu Ruotsin jalkapalloliiton kurinpitolautakunnalle. Luvassa on vähintään huomautus, varoitus tai sakko.
− Seuraavaksi asiasta tehdään selvitys ja Örebro saa tietysti rangaistuksen. Luulen kuitenkin, että Örebro ottaa tämän itse vakavimmin. He varmistavat, ettei tällaista enää koskaan tapahdu, Nilsson totesi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit