”Olen kuin Benjamin Button” – Lokakuussa 39 vuotta täyttävä Zlatan Ibrahimovic löytänyt hurjan vireen Serie A:ssa
Kuva: Getty Images
AC Milanin tähtihyökkääjä Zlatan Ibrahimovic on löytänyt koronatauon jälkeen hurjan vireen. Keskiviikkoiltana Ibrahimovic upotti Sampdorian verkkoon kaksi maalia ja antoi vielä päälle maalisyötön Hakan Çalhanoğlun osumaan. Milan voitti Sampdorian vieraissa selvästi maalein 4-1.
Ruotsalaishyökkääjä täyttää lokakuussa 39 vuotta, mutta ikä ei ole näkynyt peliesityksissä. Koronatauon jälkeen Ibrahimovic on tykittänyt kuusi maalia yhdeksään otteluun.
Vahvat otteet ovat tuomassa ruotsalaishyökkääjälle myös uuden jatkosopimuksen. Jatkosopimus vaikutti vielä koronatauon aikana todella kaukaiselta, kun ruotsalaishyökkääjää huhuiltiin jopa omistamaansa ruotsalaisseuraan Hammarbyhyn. Lisäksi Milanin seurajohdosta annettiin hyvin vahvoja viestejä siitä, ettei Zlatan jatkaisi ensi kaudella Milanissa.
Viime aikaiset esitykset osoittavat kuitenkin, että olisi Milanilta suorastaan hölmöä päästää tulikuuma hyökkääjä lähtemään. Ibrahimovic itse on vakuuttunut siitä, ettei ikä ole hänelle mikään este.
– Ihmiset sanovat minulle, että olen vanha ja väsynyt, mutta alan vasta lämmetä. Olen kuin Benjamin Button, tosin olen aina ollut nuori, enkä koskaan vanha, Ibrahimovic kertoi naureskellen Milan TV:lle.
Toim. huom. Benjamin Button on fiktiohahmo, joka syntyi vanhaan ruumiiseen, joka nuoreni sitä mukaa, kun hän vanheni.
Milan on varmistanut jo paikkansa ensi kauden Eurooppa-liigan karsintoihin. Milan yllätti monet tekemällä nykyisen päävalmentajansa Stefano Piolin kanssa jatkosopimuksen, vaikka seuraan huhuttiin vahvasti saksalaista Ralf Rangnickia. Piolin jatko vaikuttaisi sopivan myös Ibrahimovicille.
– Voin sanoa vain positiivisia asioita Piolista. Olen iloinen hänen puolestaan, koska hän on tehnyt upeaa työtä. Hän painoi menemään potku-uhan alla tietämättä tulevaisuudestaan, joten hän todella ansaitsi jatkosopimuksen.
– Kun tekee kovasti töitä, palkinto kyllä tulee aikanaan. Olen todella iloinen hänen puolestaan. Joukkue uskoo tähän valmentajaan ja kunnioittaa häntä, Zlatan kiitteli.
Serie A:n päätöskierroksella Milan kohtaa kotikentällään Cagliarin.
50+50 - Zlatan #Ibrahimovic is the first player able to score 50+ goals in Serie A with both #ACMilan and #Inter. Mayor.
#SampdoriaMilan
#SampdoriaMilan
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan