Porto kruunattiin Portugalin mestariksi – Iker Casillas palasi stadionille yli vuoden jälkeen: ”Haluaisin niin paljon pelata”
Kuva: Getty Images
Porto varmisti keskiviikkoiltana Portugalin pääsarjamestaruuden voitettuaan kotistadionillaan Dragãolla Sportingin 2-0.
Porton arkkivihollinen Benfica kamppaili seuran kanssa tasapäisesti mestaruudesta ennen koronataukoa, mutta Benfica on onnistunut voittamaan vain neljä viimeisestä 14 kamppailustaan, mikä on Portugalin suurimmalle seuralle valtava epäonnistuminen.
Portugalin sarjaa on pelaamatta vielä kaksi sarjakierrosta.
Iker Casillas seurasi Sporting-ottelua paikan päällä stadionilla, ja juhli mestaruutta muiden pelaajien kanssa kentällä. Casillasin edellisestä ottelusta on aikaa jo 15 kuukautta, sillä legendaarinen espanjalaisvahti sai sydänkohtauksen Porton harjoituskeskuksessa toukokuun alussa 2019.
Casillasin sopimus Porton kanssa päättyi kesäkuun lopussa, mutta Casillas on toiminut viime ajat seurajohdossa ja saattaa jatkaa seurassa tulevaisuudessakin, vaikkei madridilaista nähdäkään enää tolppien välissä. Porton kannattajat haluaisivat Casillasin pelaavan loppukauden otteluissa edes muutaman minuutin, jotta vahti voisi jättää kentän puolella jäähyväiset.
– Tämä on minulle ensimmäinen kerta Dragãolla 14 kuukauteen. Tämä on tunteellinen hetki. Haluaisin niin paljon pelata. Se riippuu minusta, mutta myös lääkäreistä ja seurasta. Kausi on ollut koronan myötä outo ja tauon jälkeen pelaaminen oli vaikeaa pelaajille, mutta he ovat pelanneet todella hyvin ja ansaitsevat mestaruutensa, Casillas kertoi Porton haastattelussa.
LUE MYÖS:
- Virallista: Maailmanmestari hyppää uuteen valmennuspestiin – ensimmäisenä vastassa KuPS
- Näin Jani Honkavaaran tähtihyökkääjä kommentoi Valioliiga-huhuja
- Cristiano Ronaldo hävisi suosiossa – kohulausunnon leviämisen takana jylläsivät taloudelliset motiivit
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Toni Koskelan Kalmarin vaikeudet jatkuivat – putosi karsijan paikalle
- Marcus Forss kohtasi Cristiano Ronaldon ja laittoi pallon pussiin – ainakin melkein
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- HJK:n maalipyssyltä tiukka palaute omille: ”En ole tyytyväinen”
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Marcus Forss kohtasi Cristiano Ronaldon ja laittoi pallon pussiin – ainakin melkein
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Cristiano Ronaldo: Olen kaikkien aikojen paras pelaaja
- Lionel Messi nimesi kymmenen tulevaisuuden tähteä – ensimmäinen kerta meni pahasti pieleen
- Toimittaja haltioissaan: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista maalia”
- Erikoinen näky: pelaaja vaati rankkaria, vaikka pallo oli jo maalissa
- HJK:n maalipyssyltä tiukka palaute omille: ”En ole tyytyväinen”